George Clooney teki kollegalleen yllättävän jekun
Näyttelijä Matt Damon vieraili The Tonight Show With Jay Leno –ohjelmassa ja paljasti, että ohjaajanakin mainetta niittänyt George Clooney teki miehelle kepposen elokuvansa kuvauksissa.
Elysium-elokuvasta tuttu Matt Damon kertoi The Tonight With Jay Leno –keskusteluohjelman haastattelun aikana näyttelijä-ohjaaja George Clooneyn tehneen hänelle hauskan kujeen. Clooney nimittäin ohjasi The Monument Men –elokuvaa ja sai samalla elokuvaa tähdittäneen Damonin uskomaan, että hän olisi lihonut kuvausten aikana.
Clooney tunnetaan Hollywoodissa melkoisena vitsailijana ja Leno kysyikin Damonilta onnistuiko mies huijaamaan häntä kuvausten aikana. Damon kertoi, että ohjaajan kepponen selvisi hänelle vasta kuvausten jälkeen, mutta Clooney oli kaventanut miehen kuvauksissa käyttämiä housuja.
– Kuntoilin paljon kuvausten aikana ja ihmettelin, kuinka tämä voi olla mahdollista, Damon oli pohtinut kuvausten aikana.
Damon luulikin, että oli lihonut kuvausten aikana urheilemisesta huolimatta. Clooneylla oli takuulla hauskaa, sillä hän kehoitti Damonia pysymään hyvässä kunnossa elokuvan aikana. Tästä syystä Elysium-elokuvan tähti ei uskaltanut kertoa Clooneylle, että hän luuli lihoneen.
Lähde: Just Jared
(MTV VIIHDE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää