Viro/Suomi/Venäjä 2007. Ohjaus: Peeter Simm. Käsikirjoitus: Alesander Borodyanski ja Mati Põldre (perustuu Asta Otsin haastatteluihin). Tuotanto: Märten Kross, Ivo Felt, Ilkka Matila, Sergei Zernov. Kuvaus: Rein Kotov. Leikkaus: Liina Trishkina. Musiikki: Juri Potejenko. Pääosissa: Marko Matvere, Anastasia Makejeva, Renars Kaupers, Elle Kull, Tõnu Kark, Mirtel Pohla, Karin Toauart. Kesto: 110 min
Kritiikittömyys, keskittyminen epäolennaisuuksiin ja sooloileva kertoja pilaavat laulajatähti Georg Otsista kertovan elämäkertaelokuvan.
Virolaistähti Georg Ots (1920–1975) muistetaan meillä samettiäänisenä solistina, joka laulujensa sanoituksissa totesi muun muassa, että "rakastan elämää, joka uutena aamussa aukee" ja "pyöritä, lennätä pellavapäätä kun silmissä leikkivät säkenet lyö…" Ensin mainittu on tietenkin ikivihreä Rakastan sinua, elämä ja jälkimmäinen kuuluisa Saarenmaan valssi, jotka Ots levytti Suomessa 1950- ja 60-luvuilla.
Kotimaassaan Otsin suosio oli ja on ihan toista luokkaa. Siinä missä mies Suomessa tunnettiin lähinnä iskelmälaulajana, Neuvosto-Virossa baritonia arvostettiin ennen muuta ooppera- ja operettitaiturina. Sotavuosina miehen suosio kiiri Moskovaan asti ja sen myötä ympäri koko Venäjän.
Georg Ots – rakkaani (2007) on kaikkien aikojen ensimmäinen virolais-suomalais-venäläinen yhteistuotanto. Vetoroolissa ovat luonnollisesti virolaiset, etunenässään ohjaaja Peeter Simm, joka meillä tunnetaan verraten huonosti. Festivaaleja kiertävät elokuvan ystävät saattavat tosin muistaa Simmin positiivista huomiota herättäneen Head kaed -elokuvan ("Hyvät kädet") vuodelta 2001. Simmin uutuus ei valitettavasti anna aihetta ylistyksiin. Georg Otsin "näköiselokuva" on tyyppiesimerkki kaikesta siitä, mikä elämäkertaelokuvassa voi mennä pieleen.
Georg Ots – rakkaani alkaa välähdyksillä tähden hautajaisista vuonna 1975. Näiden arkistopätkien myötä hypätään vuoteen 1941, jolloin nuori ja salskea Georg vihitään kauniin Margotin (Mirtel Pohla) kanssa. Sodan syttyminen erottaa kuitenkin nuoren parin lopullisesti, sillä harhaluulo puna-armeijan riveihin rekrytoidun Georgin kaatumisesta ajaa vaimon saksalaissotilaan syliin.
Elokuvan kertoja, Otsin toinen vaimo Asta Saar (Anastasia Makejeva), astuu tarinaan Georgin Jaroslavlin komennuksen aikana vuonna 1943. Viron viihdytysjoukkojen solistiksi edennyt Ots esiintyy Moskovassa ennen paluutaan Tallinnaan yhdessä uuden perheensä kanssa. Georg kohoaa pikkuhiljaa Estonia-teatterin vetonaulaksi, mitä tosiasiaa turhautuneen tanssijatar-vaimon on ennen pitkää mahdoton käsitellä. Tulisieluinen Asta ammentaa lohtua alkoholista, joka ajaa intohimoisen pariskunnan krooniseen aviokriisiin.
Ohjaaja Simm luonnostelee taiteilijamuotokuvan yllätyksettömästi. Taiteilija Ots näyttäytyy jämptinä miesten miehenä, jota kohtaan osoitettava ihailu on jokseenkin kritiikitöntä. Epäilemättä näin on tosielämässä myös tapahtunut, mutta elokuvassa suoraviivainen henkilöpalvonta toimii huonosti. Uran kohokohdat kronikoidaan kiitettävästi, mutta itse Otsin musiikki unohdetaan sivurooliin. Tutut kappaleet piipahtavat ääniraidalla harmittavan lyhykäisinä.
Päähenkilön yksityiselämää raotetaan vain Asta Otsin kautta – syy ratkaisuun piilee vaimon haastatteluihin perustuvassa käsikirjoituksessa. Avioparin saippuaoopperamaiset välienselvittelyt ja temperamentikkaan Astan estoton riehuminen jättävät varjoonsa mm. Otsien lasten ja muiden läheisten kohtalot. Eritoten Georgin ja hänen muusikkoisänsä Karlin suhde olisi kaivannut lisäpaneutumista. Georg Otsin kiusallinen rooli neuvostovallanpitäjien "agentti Moderatona" sivuutetaan sekin lähes täydellisesti.
1940-luvun epookki on toteutettu värikkäästi ja eloisasti, kiitos Rein Kotovin mehevän kameratyön. Äänitys sen sijaan kompuroi ihan perusasioiden kuten huulisynkronoinnin kanssa.
Marko Matvere pärjää raamikkaana Georgina juuri niin hyvin kuin mihin käsikirjoitus antaa mahdollisuuden. Venäläinen Anastasia Makejeva sen sijaan sooloilee Astan vaikeassa osassa yliampuvasti. Myös tutut suomalaisnäyttelijät Matti Onnismaa ja Jonna Järnefelt vilahtavat pikaisesti kuvassa mukana elokuvan Helsinki-kohtauksissa.
Teksti: Outi Heiskanen