Automediat vertailevat ja arvioivat uusia autoja jatkuvasti. Kerran vuodessa kuitenkin palkitaan parhaat suoritukset. Palkintoja jaetaan kansallisten tahojen lisäksi laajemmissa piireissä ja Genevessä julkaistiin juuri 54. kerran jaettavan Car of the Year 2017 -palkinnon voittaja.
Tämän vuoden seitsemän parhaan auton finaalissa olivat kaksi pikkuautoa Citroën C3 ja Nissan Micra, kaksi crossoveria Peugeot 3008 ja Toyota C-HR, sekä kolme edustusluokan automallia Mercedes-Benz E-sarja, Volvo S90 ja V90 sekä Alfa Romeo Giulia.
Joukosta erottuvan auton tuli olla hyvin poikkeuksellinen, koska se valittiin 40 uuden automallin joukosta. Päätösvalta jätettiin 58 autotoimittajan käsiin, jotka tulivat eri puolilta Eurooppaa 22 eri maasta. Suomesta mukana oli yksi lehdistön edustaja, Tekniikan Maailman Velimatti Honkanen. Raati pääsi testaamaan autoja testiradalla Ranskan Mortefontainessa ja julkisilla teillä ympäri Silverstonea.
Arvosteluperusteet ovat laajat, ja niiden joukossa ovat muun muassa vastine rahalle, tekniset innovaatiot, mukavuus, turvallisuus, taloudellisuus ja suorituskyky. Jokaisella tuomarilla on käytettävissään 25 pistettä, jotka pitää jakaa vähintään viidelle autolle, joista yhdelle voi antaa enimmillään 10 pistettä.
Vuoden Auto 2017 -palkinnon voitti Peugeot 3008. Merkittävästi uudistunut Peugeot 3008 tarjoaa hintaluokassaan hyvän varustelun ja sitä kautta paljon vastinetta rahalle, joka on tärkein yksittäinen arvostelun osa-alue. Myös suomalaisten automedioiden jakama Vuoden Auto Suomessa 2017 myönnettiin joulukuussa, jolloin voittajaksi nousi Volvon 90-sarja.
Lue lisää voittajasta:
Kuvat: Peugeot paljasti seuraavan SUV-mallinsa
Peugeot laajentaa SUV-tarjontaa – viisi uutta mallia tänä vuonna
Uusimmat
-
21:49
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
21:43
MTV seuraa: Leijonat tulessa MM-jäällä – Tshekki painaa rajusti päälle
-
21:33
Espoossa suuri tulipalo koululla - pelastuslaitos suosittelee sulkemaan ikkunat
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
20:48
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
20:28
Kalle Rovanperä kärkipaikalta lauantaipäivään! Voitosta huima sekuntitaistelu – näin Portugalin MM-rallin perjantai eteni
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
Lataa lisää