Gävlen olkipukki säilyi aattoiltaan

Gävlen olkipukki on selvinnyt polttamattomana jouluaattoiltaan. Näin on käynyt viimeksi neljä vuotta sitten.

Olkipukki on pystytetty Gävleen vuodesta 1966 lähtien. Useimpina vuosina pukki on poltettu tai se on tärvelty jotenkin muuten.

Tänä vuonna Gävlen kaupunginisät keksivät siirtää taksitolpan pukin läheisyyteen, jotta pukkia on vaikeampi sytyttää salassa.

Aivan rauhassa pukki ei saanut odottaa joulua tänäkään vuonna. Maanantain vastaisena yönä poliisi pidätti miehen, joka ylitti pukkia suojaavaa aitaa tupakansytytin taskussaan.

Parhaimmillaan olkipukki on poltettu useammankin kerran samana vuonna. Vuosien varrella pukkia on pyritty vandalisoimaan mitä mielikuvituksellisimmin tavoin.

Esimerkiksi neljä vuotta sitten pukki yritettiin kaapata helikopterilla ja kuljettaa Tukholmaan. Vuonna 2005 piparkakku-ukoksi ja joulupukiksi naamioituneet miehet ampuivat pukkiin palavia nuolia.

Kenties surkuhupaisin tarina on vuodelta 2001, jolloin amerikkalaisturisti poltti pukin luultuaan polttamisen olevan sallittu perinne. Mies tuomittiin 18 päivän vankeuteen ja 100 000 kruunun sakkoihin.  

Lue myös:

    Uusimmat