Sydänkohtaukseen menehtyneen James Gandolfinin useat läheiset saavat osuuden suuromaisuudesta.
19. kesäkuuta sydänkohtaukseen menehtynyt näyttelijä James Gandolfini testamenttasi arviolta noin 70 miljoonan dollarin suuruisen omaisuuden useille tuttavilleen.
Suurin osa perinnöstä menee näyttelijän lapsille, 13-vuotiaalle Michaelille ja yhdeksän kuukautta vanhalle Liliana Ruthille sekä hänen vaimolleen Deborah Linnille. Myös tähden sisaret saavat suuren osan Gandolfinin jälkeen jättämästä perinnöstä.
Perheenjäsenien lisäksi osan miehen jättiomaisuudesta saavat tähden assistentti, henkilökohtainen sihteeri sekä useat miehen ystävistä. Tähden assistentille on muun muassa testamentattu 200 000 dollaria ja näyttelijän ystävälle 50 000 dollaria.
Tähden pojalle ja tyttärelle testamentattiin Italiassa oleva kiinteistö puoliksi. Testamentin mukaan lapset voivat puolittaa kyseisen omaisuuden Liliana Ruthin täyttäessä 25 vuotta. Tämän asunnon kohdalla miehellä oli lapselleen kuitenkin erikoisvaatimus.
– Toivon ja pyydän, että kyseessä oleva asunto pidettäisiin perheen omistuksessa niin kauan kuin mahdollista, mies lisäsi testamenttiinsa.
Muu testamentattu omaisuus voidaan tarvittaessa myydä. 13-vuotias Michael saa myös isänsä vaatteet ja korut. Tähden pojalle on tehty rahasto, johon hän pääsee käsiksi täyttäessään 21 vuotta.
Zero Dark Dirty -elokuvassakin tuttu tähti allekirjoitti 17-sivuisen testamentin 19. joulukuuta 2012. Tähden poika Michael löysi miehen ruumiin kylpyhuoneesta 19.kesäkuuta Italiasta. Mies oli menehtyessään 51-vuotias.
Lähde: New York Post
(MTV3)
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää