Gallup: Yli puolet yhdysvaltalaisista äänestäjistä kokee Trumpin repivän maata kahtia

Trump
Tyytytymättömyys Donald Trumpia kohtaan kasvaa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 31.08.2017 05:18

MTV UUTISET

Reilu puolet yhdysvaltalaisäänestäjistä kokee presidentti Donald Trumpin repivän maata kahtia, ilmenee Fox News -kanavan kyselystä.

56 prosenttia vastanneista katsoi Trumpin loitontavan amerikkalaisia toisistaan. Vain 33 prosenttia koki Trumpin lähentäneen amerikkalaisia.

Yhdysvaltalaisäänestäjien tyytyväisyys maansa tilaan on ylipäätään laskussa. Maan suuntaan tyytyväisi' oli 35 prosenttia vastaajista, eli kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin huhtikuussa. Tyytymättömien määrä oli noussut 11 prosenttiyksikköä 64:ään prosenttiin.

Tyytymättömyys Yhdysvaltain tilaan ja suuntaan ei ole ollut yhtä alhaalla samassa kyselyssä sitten vuoden 2013.

Kyselyä varten haastateltiin noin tuhatta rekisteröitynyttä äänestäjää sunnuntain ja tiistain välisenä aikana. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat