Mainos

Fordin krapulapuku simuloi dagen efteriä – aamullakaan ei aina asiaa rattiin!

Krapulassa ajamista simuloidaan muun muassa kuulemista häiritsevillä kuulokkeilla, näköä sumentavilla linsseillä ja päänsärkyä aiheuttavan kireällä päähineellä.

Rattijuopumuksen vaarallisuus ja laittomuus on nykyään itsestäänselvä asia kaikille. Krapula-aamuna ajaminen voi kuitenkin olla yhtä vaarallista kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen.

Autovalmistaja Ford on tilannut Saksassa Meyer-Hentschel Institutelta "krapulapuvun". Puku korostaa krapulan vaikutuksia ja sitä, kuinka vaarallista krapulassa ajaminen on kuljettajan ja muiden tienkäyttäjien turvallisuudelle. Puku on osa Fordin Driving skills for life -ohjelmaa, joka on suunnattu nuorien kuljettajien kouluttamiseen.

– On olemassa sosiaalista painetta, joka estää päihtyneitä menemästä ratin taakse yöelämässä vietetyn illan jälkeen. Mutta monesti krapulassa rattiin päätyvät ovat kuitenkin liikkeellä yksinään, Ford Driving skills for lifen johtaja Jim Graham toteaa.

Puku painaa 17 kiloa ja koostuu liivistä sekä ranteisiin ja nilkkoihin tulevista painoista. Puvussa on myös päähine, lasit ja kuulokkeet, jotka kaikki simuloivat yhdessä tavanomaisempia krapulan oireita kuten väsymystä, pyörrytystä, päänsärkyä ja vaikeutta keskittyä.

Ford safe hangover suit EU

Silloinkin kun rattijuopumuksen promilleraja ei enää ylity, alkoholia nauttineet kuljettajat voivat olla yhtä suuri riski liikenteessä kuin humaltuneena ajavat. Tämä johtuu siitä, että kyseiset kuljettajat kärsivät todennäköisesti univajeesta, joka taas vaikuttaa kuljettajien reaktioaikoihin liikenteessä.

Krapulassa ajamiseen ja sen synnyttämään hengenvaaraan onkin syytä kiinnittää huomiota tähän aikaan vuodesta, jolloin monet nauttivat tavallista enemmän alkoholia juhlapyhien vuoksi.

Lähde: Ford


***

1:49

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.