Finnish Chemicalsin tehtailla räjähdys Äetsässä

Myöhään illalla sattuneessa kemikaalitehtaan räjähdyksessä ei yhtiön mukaan loukkaantunut kukaan eikä ympäristölle ole aiheutunut vaaraa. Pelastusviranomaiset suorittavat alueella jälkitarkastuksia.

Hienokemikaalitehtaan räjähdys sattui puoli yhdentoista aikaan illalla, ja se sytytti pienen tulipalon tehdasrakennuksen katolla ja rikkoi ikkunoita. Myös seinät pullistuivat paineaallon voimasta. Kukaan ei loukkaantunut eikä ympäristölle aiheutunut vaaraa. Tehtaan välittömästä läheisyydestä evakuoitiin kuitenkin vähäksi aikaa parikymmentä ihmistä.

Yhtiön viestintäpäällikkö Päivi Pelttari vahvistaa, että räjähdys sattui kuivaimessa, jossa kuivataan natriumboorihybridiliuosta pulveriksi. Räjähdyksen tarkkaa syytä ei kuitenkaan vielä tiedetä. Vuorossa ollut prosessimies teki tuotantoyksikössä hätäpysäytyksen ja kiirehti ulos rakennuksesta ennen räjähdystä. Työntekijä oli rakennuksessa yksin. Tehdasalue oli pelastusviranomaisten mukaan muutenkin hiljainen.

Syyn tutkinta vie viikkoja

Räjähdyksen syytä ei vielä tiedetä, mutta tehtaanjohtaja Jukka Aarinen arvioi, että syyn selvittäminen saattaa kestää viikkoja. Taloudelliset vahingot ovat yhtiön mukaan mittavia, esimerkiksi seiniä on sortunut. Onnettomuuden takia Äetsän tehdasalueen neljästä tehdasyksiköstä kaksi on nyt suljettuna ja kahdessa tuotanto jatkuu normaalisti. Poliisi tiedottaa onnettomuudesta lisää aamupäivällä.

Lääkekemikaaleja

Finnish Chemicalsin pääkonttori on Äetsässä. Konsernilla on noin 450 työntekijää, josta Äetsässä noin puolet.

Äetsän tehtaalla valmistetaan natriumboorihybridia, jota käytetään lääke-, kasvinsuojelu- sekä elektroniikkateollisuudessa. Natriumboorihybridiä ei luokitella ympäristölle haitalliseksi.

(STT-MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 01.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat