Finnair rekrytoi Yhdysvalloista lentoemäntiä - lupia ei myönnettykään

Finnair on rekrytoinut kaksikymmentä uutta matkustamohenkilökunnan jäsentä Yhdysvalloista. Työ- ja elinkeinotoimisto tyrmäsi kuitenkin eilen työntekijöiden hakemat työskentelyluvat.

Rekrytointiprosessi oli edennyt jo niin pitkälle, että Finnair ehti tehdä työvuorolistat amerikkalaisille. Ensimmäiset työpäivät on merkitty huomiselle, marraskuun ensimmäiselle päivälle.

Finnair on myös kouluttanut yhdysvaltalaisia Suomessa.

Yhdysvaltalaisten lentoemäntien oli määrä olla mukana John F. Kennedyn -lentokentältä Helsinki-Vantaalle matkaavassa Finnairin koneessa. Ensimmäiselle työpäivälle suunniteltu työtehtävä oli niin kutsuttu opastuslento, jonka aikana työntekijät harjoittelevat viranomaismääräysten vaatimalla tavalla lentokoneessa työskentelyä.

Opastuslennon jälkeen matkustamohenkilökunnan jäsenet voivat olla osa koneessa työskentelevää minimimiehistöä. Palkatessaan työvoimaa Yhdysvalloista työnantajan on haettava työ- ja elinkeinotoimistolta työntekijöille oleskelulupia.

Finnair haki lupia, mutta MTV3 Uutisten saaman tiedon mukaan päätös lupien epäämisestä tuli eilen. Lupien kumoamisen perusteena oli, että vastaavaa osaamista ja ammattitaitoa löytyy Suomestakin, eikä rekrytoinnille nähdä perustetta.

Finnairilta täsmennetään, että lupien kumoamisessa on kuitenkin kyse vasta osaratkaisusta. Lopullisen päätöksen asiasta tekee maahanmuuttovirasto kuultuaan ensin työ- ja elinkeinotoimistoa.

Lue myös:

    Uusimmat