Finlandia-voittajan ympäristöherätys

Jos voittaa esikoisteoksellaan Finlandia-palkinnon, voi tuntua turvalliselta kirjoittaa jatkossakin samalla tyylillä. Näin voisi luulla, mutta kirjailija Johanna Sinisalo ajattelee päinvastoin. Hän haluaa yllättää ja uusiutua joka romaanin myötä. Nyt on vuorossa neljäs yllätys.

Kirjailija Johanna Sinisalo vaikuttaa ristiriitaisuuksien ruumiillistumalta. Hän vetää tiukan rajan yksityisyytensä ja julkisuuden väliin, mutta on esiintynyt viime vuosina eri medioissa hengästyttävää tahtia. Hän viettää pitkiä aikoja alkeellisissa oloissa vuoristovaelluksilla, mutta pukeutuu siviilissä näyttävästi ja persoonallisesti. Hän rakastaa uusia kokemuksia ja elämyksiä, mutta asuu lapsuutensa kotikaupungissa Tampereella.

Sinisalo sanoo itsekin nauttivansa ristiriitaisuuksista ja muovaavansa niistä materiaalia teksteihinsä. Juuri julkaistussa kirjassaan Linnunaivot hän rakentaa ristiriitaa toisen päähenkilön, Jyrkin, ympärille.

- Minusta on mielenkiintoista kirjoittaa henkilöstä, joka on poliittisesti korrekti ja ympäristötietoudessaan ajan hermolla, mutta siitä huolimatta paha ja falski. Hänen kauttaan peilaan sitä ihmistyyppiä, joka asettaa itsensä muiden yläpuolelle, kokee olevansa valloittaja.

Ekologinen seikkailu

Linnunaivot rakentuu kahden päähenkilön, Jyrkin ja tämän tyttöystävän Heidin seikkailun ympärille. Vastikään seurustelun aloittanut pari suuntaa Australian ja Uuden-Seelannin takamaille vaeltamaan ja etsimään koskematonta luontoa.

- Kirjassa on voimakas ekologinen teema, koska olen itse ollut kiinnostunut ympäristöasioista jo pitkään. Kun vuosi sitten vaelsin kirjan maisemissa, ymmärsin löytäneeni seuraavan kirjan tapahtumapaikan ja kehyskertomuksen.

Sinisalo vyöryttää kirjassa lähes palopuheenomaisesti huolta ympäristön tilasta ja ihmisen ajattelemattomuudesta. Saarnaajan rooli lankeaa kirjassa Jyrkille, joka tekee pariskunnan vaelluksilla kaikkensa, jotta he eivät jättäisi jälkeensä roskan roskaa.

- Huomasin itse omalla vaelluksellani, miten suurta tuhoa on saatu aikaan monilla eri piittaamattomuuden tavoilla. On tuotu maahan ekosysteemin sopimattomia vieraslajeja, on ryöstöviljelty ja köyhdytetty maaperää. Ei ihme, että aavikoitumisesta on kehkeytynyt Australiassa polttava ongelma.

Intohimona vaellus

Jo pitkään vaeltamista harrastanut Sinisalo sanoo kypsyneensä vasta nyt kirjoittamaan aiheesta.

- Vierastan omien kokemuksieni muuttamista kirjallisuudeksi, mutta nyt löysin vaeltamisen rinnalle niin tärkeän ekologisen teeman, että hyödynsin ilolla itse koettua ja nähtyä. Olen kiertänyt kirjassa kuvatun Tasmanian South Coast Trackin tosiaan itsekin, tosin vastakkaiseen suuntaan kuin kirjan Heidi ja Jyrki. Se ei ole niitä maailman helpoimpia vaellusreittejä, Sinisalo naurahtaa.

Johanna Sinisalo ei ryhtynyt Tasmanian valloitukseen kylmiltään tai yksin sooloillen. Hän on kiertänyt yhdessä puolisonsa Hannu Mänttärin kanssa tuhansia kilometrejä eritasoisilla vaellusreiteillä.

- Pisin yhtäjaksoinen vaellukseni oli pituudeltaan 1800 kilometriä. Vaelsimme silloin Appalakeilla reittiä, joka olisi ollut kaikkiaan 3500 kilometriä pitkä, mutta jouduin sairastumisen vuoksi jättämään sen kesken puolimatkassa. Sen lisäksi olen vaeltanut monia lyhyempiä polkuja, etupäässä täällä Euroopassa. Pyrin jalkautumaan aina, kun on vapaata, sillä aivotyöläiselle se tarjoaa hyvän nollaus- ja vetreytyshetken.

Niukkuuden ylistys

Vaellusmatkat ovat tarjonneet Sinisalolle myös aivan konkreettisia oivalluksen hetkiä.

- Vaeltaminen avaa silmät sille, mikä kaikki elämässä on turhaa. Muistan, millaista oli palata kotiin Appalakkien vaellukselta, kun oli kaiken aikaa kantanut selässään kaiken tarvittavan – ruoat, majoituskamppeet, keittovälineet, vaatteet, roskat, aivan kaiken. Kun sitten palasin kotiin ja mietin aamulla ensimmäisenä, millaiset vaatteet laittaisin päälleni, hätkähdin. Vaelluksella elää kuukausia elämää, jossa vaihtoehtoja ei ole. Ja kun niitä ei ole, niitä ei enää tarvitsekaan. On ollut yllättävää huomata, kuinka vähällä tavaralla elämässä pärjää.

Sinisalo kotiutui viimeksi kolme viikkoa sitten vaellusmatkalta Sveitsistä. Nyt mieltä kutkuttaa uusi suunnitelma.

- Minua kiehtoisi aivan valtavasti vaeltaa Korsikalla kiemurteleva GR20-reitti. Tapasin kerran Korsikalla käydessäni reitin taivaltaneita ja he olivat niin ruhjeilla, naarmuilla ja väsyneitä, että innostuin. Tiesin heidät nähdessäni, että sinne minunkin on päästävä!

Sirkus Finlandia

Kahdeksan vuoden takainen Finlandia-palkinto nostattaa vieläkin vinon hymyn Sinisalon huulille. Esikoisteokselle Ennen päivänlaskua ei voi myönnetty palkinto tuntui hämmentävän koko kansakunnan, sillä scifi-sävyistä romaania ei arvailtu edes ehdokkaaksi.

- Olihan se varsinaista sirkus Finlandiaa, etenkin se ensimmäinen vuosi. Haastattelupyyntöjä ja esiintymistarjouksia tulvi milloin minnekin. Kiihkeintä pyöritystä kesti ainakin vuoden, nyt olen toki jo siitä toipunut, Sinisalo naurahtaa.

Esikoiskirjan kohoaminen Finlandia-palkituksi olisi saattanut ylpistää aloittelevan romaanikirjailijan, mutta Sinisalon se sai päättämään yllätyksellisestä jatkosta.

- Olen pitänyt johtoajatuksenani sitä, että kirjoitan aina mahdollisimman erilaisia teoksia. En ripustaudu vanhaan, vaan haluan yllättää. Siksi en lupaakaan, että seuraava romaanini käsittelisi enää samoja teemoja kuin Linnunaivot.

Kirvesmiehen vikaa

Kirjallisuuden moniottelijana tunnettu Sinisalo jakaa aikansa ja energiansa erilaisten kirjallisten töiden välillä. Nytkin tekeillä on käsikirjoituksia moneen tarpeeseen.

- Työstän parhaillaan pitkää elokuvakäsikirjoitusta nimeltään Rautataivas. Sen lisäksi teen pienempiä tv-käsikirjoitushommia ja kirjoitan kolumneja. Nautin näin erilaisista kirjoittamisen lajeista, mutta jos yksi pitäisi valita ja siinä pysyä, niin kaipa se olisi romaanien kirjoittaminen. Käsikirjoittaessa tehdään ikään kuin talon piirustukset, mutta ammattilaiset rakentavat talon. Romaanissa taas saa nakutella koko komeuden kasaan ihan itse.

Extreme-lajien nainen, tämä Sinisalo.