Mainos

Fimea teki tarkastuskäynnin Oriolaan – "Toimitukset normalisoituvat tällä viikolla"

2:17

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa uskotaan, että lääketukkuri Oriolan lääketoimitukset normalisoituvat tämän viikon aikana.

Fimean tarkastajat tekivät tänään tarkastuskäynnin Oriolaan, jonka lääketoimituksissa on ollut pahoja viivästymisiä.

– Oriolassa tehdään kovasti töitä tilanteen normalisoimiseksi ja tilanne on paranemaan päin. Oriolassa toteutetut toimenpiteet näkyvät apteekeissa päivän tai kahden viiveellä, Fimean lääkealan toimijoita valvova johtaja Eija Pelkonen sanoi STT:lle.

Oriola on lisännyt huomattavasti lääkkeiden hätätoimituksia asiakkailleen turvallisuusriskien minimoimiseksi, Pelkonen kertoo.

Pelkosen mukaan Oriolan tapaus täytyy käydä perusteellisesi läpi vastaavanlaisten tapausten välttämiseksi tulevaisuudessa.

– Isoissa tietojärjestelmien muutoksissa on aina omat riskinsä. Tässä tapauksessa ne riskit ovat toteutuneet, Pelkonen sanoo.

Pelkonen moittii Oriolaa ennen muuta kehnosta kriisitiedottamisesta asiakkaidensa eli apteekkien ja sairaaloiden suuntaan.

– Tiedottaminen on ollut liian vähäistä asiakkaiden suuntaan. Kentällä ei ole saatu riittävästi ajantasaista informaatiota.

Tilannetta on Pelkosen mukaan pahentanut se, että Oriolan asiakaspalvelu on ruuhkautunut pahasti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.