Kevään koittaessa moni nostaa polkupyörän kellarista päivänvaloon. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että myös polkupyörävarkaat kömpivät voimapihteineen esiin koloistaan. Polkupyörän varastaminen on yhä ammattimaisempaa ja pyörän ostajan on syytä olla tarkkana, ettei vahingossa hanki itselleen varastettua pyörää ja samalla syyllisty kätkemisrikokseen.
Polkupyörävarkauksien tilastot vaihtelevat vuosittain. Finanssialan mukaan esimerkiksi vuonna 2023 varastettiin 13 900 pyörää ja vakuutusyhtiöt korvasivat niistä yhteensä 11 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 Suomessa kirjattiin peräti 23 500 polkupyörävarkautta. Voidaan siis puhua tuhansien polkupyörien katoamisesta vuositasolla.
Lue myös: Video paljastaa, kuinka nopeasti pyörävarkaat toimivat – jopa poliisilaitoksen pihalla isketty: "Ei ole paikkaa, missä pyörät olisivat turvassa"
Työsuhdepyörien lisääntyminen sekä sähköistymisen kasvun myötä pyöräparkeissa seisoo yhä kalliimpia menopelejä.
Pyöräkaupoilla oltava tarkkana
Polkupyörän voi ostaa rehellisesti itselleen joko alan liikkeestä tai käytettynä yksityishenkilöltä.
