Ferrari-tähti tykitti kärkeen – punainen valo paloi pitkään F1-aika-ajojen alla

Ferrarin Charles Leclerc ajoi parhaan ajan märällä radalla formula ykkösten Singaporen GP:n kolmansissa vapaissa harjoituksissa.

Singaporessa oli satanut rankasti lauantaina, eikä autoja päästetty treenien alussa radalle katuradan lainehdittua vedessä. Punainen valo paloi puolet tunnin sessiosta, kunnes valo muuttui vihreäksi ja ajamaan sai olojen kohennuttua mennä.

Radalla nähtiin ensimmäinen auto, Pierre Gaslyn ajama AlphaTauri, kun sessiota oli kulunut reilut 32 minuuttia. Radalla oli yhä paljon seisovaa vettä, mutta kuskeja nähtiin radalla myöhemmin välikelin renkailla, joilla taottiin parempia aikoja kuin sadekumeilla. 

Ferrarin Charles Leclerc oli lopulta selkeästi nopein. Hän löi pohjiksi 1.57,782 ja päihitti sessiossa toiseksi sijoittuneen, usein märällä radalla mestarillisia suorituksia takoneen Red Bullin Max Verstappenin 0,526 sekunnilla. Toiset harjoitukset perjantaina vauhdikkaimmin ajanut Ferrarin Carlos Sainz täydensi kolmostreenien kärkikolmikon, sekunnin Leclerciä hitaampana.

Alfa Romeon Valtteri Bottas oli 18:s, pykälän tallikaverinsa Guanyu Zhoun edellä.

Sessio oli Singaporessa viimeinen ennen aika-ajoja, joiden on määrä alkaa tänään Suomen aikaa kello 16.

Singaporen GP:n 3. harjoitukset:

Sija:

Kuljettaja:

Talli:

Aika/ero:

Kierroksia:

1.

Charles Leclerc

Ferrari

1.57,782

10

2.

Max Verstappen

Red Bull

+0,526

12

3.

Carlos Sainz

Ferrari

+1,066

12

4.

Fernando Alonso

Alpine

+1,647

9

5.

Sergio Pérez

Red Bull

+1,744

10

6.

Lance Stroll

Aston Martin

+2,591

10

7.

Esteban Ocon

Alpine

+3,129

8

8.

Sebastian Vettel

Aston Martin

+3,225

10

9.

George Russell

Mercedes

+3,228

9

10.

Daniel Ricciardo

McLaren

+3,254

13

11.

Kevin Magnussen

Haas

+3,307

12

12.

Lewis Hamilton

Mercedes

+3,438

7

13.

Pierre Gasly

AlphaTauri

+3,463

14

14.

Mick Schumacher

Haas

+3,720

12

15.

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+3,897

13

16.

Lando Norris

McLaren

+4,009

13

17.

Alexander Albon

Williams

+4,125

12

18.

Valtteri Bottas

Alfa Romeo

+4,284

11

19.

Guanyu Zhou

Alfa Romeo

+4,817

11

20.

Nicholas Latifi

Williams

+5,728

10

Lue myös:

    Uusimmat