Fernando Alonso kaiken tervanjuonnin jälkeen: "Ei ollut kristallipalloa"

Fernando Alonson F1-ura päättyy sunnuntaina ainakin toistaiseksi. Alonson viimeiset vuodet McLarenilla ovat olleet melkoista tervanjuontia, mutta hän vakuuttelee olevansa uraansa tyytyväinen.

MAINOS

F1-kauden päättävä Abu Dhabin GP viikonloppuna C Morella!

Sunnuntai: Abu Dhabin GP klo 15.00, ennakkotunnelmat klo 13.30!

C Moren sivulle pääset tästä

 – En kadu paljoakaan. Olen tyytyväinen päätöksiini, Alonso ilmoittaa.

Alonso muistuttaa, että käänteet ovat Formula ykkösissä usein arvaamattomia.

– On aina asioita, jotka voivat hoitua eduksesi tai mennä jonkun toisen eduksi. Urani suhteen olen äärimmäisen ylpeä, että olen ajanut Renaultilla, Ferrarilla ja McLarenilla. Ne tiimit ovat F1:n menestyneimpiä. Viime aikoina Mercedes on menestynyt, mutta olen ylpeä noista kolmesta perheestä, joihin olen liittynyt.

Alonson mukaan F1-kuskeille kelpaa ainoastaan voitto.

– F1:ssä on aina yksi voittaja ja muita, jotka eivät voita. Vain yksi on tänä vuonna tyytyväinen ja hän on Lewis Hamilton. On sama, onko toinen, seitsemäs tai kahdestoista. Voitin kaksi mestaruutta ja saavutin 97 palkintosijaa.

Mielestään Alonso ei ole ainoa epäonninen kuljettaja. Moni muukin voisi voittaa paremmalla autolla mestaruuden.

– Täällä on mukana kavereitani, joilla riittää lahjakkuutta, mutta he eivät ole voittaneet Nico Hülkenbergillä on nolla podiumia, Sebastian (Vettel) ei ole voittanut moneen vuoteen (mestaruutta), Verstappenilla (Max), hienolla lahjakkuudella, ei ole yhtään mestaruutta, kuten ei Ricciardollakaan (Daniel), joka on hieno lahjakkuus.

– Ovatko he epäonnisia? Ehkä, mutta tämä on F1. Tulin Espanjasta karting-kuskina, voitin täällä kaksi mestaruutta, en kadu mitään. Olen joissain tilanteissa ollut epäonninen, mutta ilman kristallipalloa on vaikeaa tehdä päätöksiä, Alonso jatkaa.

Ferrarilla Alonso sijoittui F1-pisteissä toiseksi 2010, 2012 ja 2013. McLarenilla neljä kautta tuottivat auton ja moottorin lukuisten ongelmien takia pelkkiä pettymyksiä.

– Jälkikäteen on helppoa sanoa, mutta oma päätökseni oli mennä Ferrarille. Se oli kotitiimini. Kun liityin McLarenille 2015, kuulin sen silloin olevan hyvä päätös, Alonso sanoi.

Viimeisissä F1:n aika-ajoissaan Alonson sijoitus oli 15:s, Alonso päätti.

– Sain hyvän kierroksen, mutta 15. tila oli, minkä ansaitsimme. Olemme viiden sijan päästä pisteistä. Varmaankin tarvitsemme apua edellä olevilta. Ehkä niin käy. Pisteet ovat unelmamme.



Lue myös:

    Uusimmat