Fani vaati korvauksia Messin poissaolosta – HJK ei joudu maksamaan

Kuluttajariitalautakunta ei suositellut hyvityksiä elokuussa 2014 pelatusta HJK:n ja Barcelonan välisestä jalkapallo-ottelusta lippu- ja matkakulujaan takaisin hakeneelle kuluttajalle. 

HJK markkinoi harjoitusottelua mahdollisuudella nähdä Barcelonan maailmantähdet, kuten Lionel Messi, Neymar ja Xavi, Helsingin Olympiastadionilla. HJK:n verkkosivuilla mainostettiin muun muassa, että "FC Barcelona saapuu parhaalla kokoonpanollaan".

Ottelussa, jonka Barcelona voitti 6-0, ei kuitenkaan nähty muun muassa Messiä ja Neymaria, sillä he eivät matkustaneet joukkueen mukana Helsinkiin. Eräs kuluttaja vaati näin neljän pääsylipun yhteishintaa (310,90 euroa) ja 20 euron matkakuluja korvattavaksi HJK:lta.  

HJK kiisti kuluttajan vaatimuksen, sillä Barcelona oli ilmoittanut heille pelaavansa parhaalla miehistöllään, mutta ottelupäivää edeltävänä aamuna seurajohto oli päättänyt jättää tähtipelaajiaan parantelemaan pelikuntoaan Espanjaan.

– Kentällä oli maailmanmestareita, Euroopan mestareita ja Mestarien liigan voittajia. Suurin osa yleisöstä piti tapahtumaa onnistuneena, HJK perustelee.

Kuluttajariitalautakunta perustelee viime perjantaina tekemäänsä enemmistön päätöstä muun muassa sillä, että urheiluun liittyy aina yllätyksellisyys. 

– Urheilutapahtuma ei ole sopimusoikeudellisesti virheellinen pelkästään sillä perusteella, että se ei täytä laadultaan kuluttajan subjektiivisia odotuksia, päätöksessä todettaan.

– Nyt käsiteltävää urheilutapahtumaa on markkinoitu ensisijaisesti HJK:n ja Barcelonan välisenä otteluna. Näin ollen pelkästään yksittäisten pelaajien poisjäämistä ei voida pitää virheenä palveluntarjoajan suorituksessa, päätöksessä lisätään. 

Lautakunnan vähemmistö katsoi, että "urheilutapahtuman luonne on olennaisesti poikennut siitä, mitä kuluttaja on voinut perustellusti olettaa, kun otetaan huomioon ottelua edeltävä markkinointi". 

– Selvitys ei kuitenkaan osoita, että tapahtumaa voitaisiin pitää laadultaan niin puutteellisena, että sopimuksen purku voisi tulla kyseeseen, 90 euron suuruisia korvauksia ehdottanut vähemmistö lisää. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Markkinointi & Mainonta. 

Lue myös:

    Uusimmat