Fani haastoi Madonnan oikeuteen – väittää tähden altistaneen yleisönsä pornografialle
Fani väittää ryhmäkanteessaan, että Madonna altisti konserttiyleisönsä pornografialle.
Toukokuun 4. päivä Celebration-maailmankiertueensa päättäneen Madonnan fani Justen Lipeles on nostanut poptähteä vastaan ryhmäkanteen väittäen, että hän ja muut konserttivieraat eivät saaneet poptähden show'sta sitä, mitä heille oli luvattu ja mistä he olivat maksaneet.
Mirrorin mukaan Lipeles väittää kanteessaan, että Madonnan konsertti alkoi yli puolitoista tuntia myöhässä. Laulaja ei Lipelesin mukaan myöskään reagoinut millään tavoin konserttiareenan tukalan kuumaksi kuvailtuun lämpötilaan. Kanteessa myös väitetään, että Madonnan laulu tuli konsertissa taustanauhalta, ja että tämä osallistui lavalla "seksuaalisten tekojen simulointiin".
– Madonna lipsynkkasi (liikutti huuliaan taustanauhan tahtiin) suuren osan esityksestään, ja yläosattomat naiset esiintyivät lavalla simuloiden seksuaalisia tekoja. Vastaajien olisi pitänyt paljastaa nämä tiedot kuluttajille ennen lippujen ostamista, kanteessa sanotaan Mirrorin mukaan.
– Kuluttajan pakottaminen odottamaan tunteja kuumilla, epämukavilla areenoilla ja heidän altistamisensa pornografialle ilman varoitusta on osoitus Madonnan räikeästä epäkunnioituksesta fanejaan kohtaan, kanne väittää Mirrorin mukaan.
Kanteessa Lipeles vaatii hyvitystä lipuista tai Madonnan konserttien tuotoista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää