F1-maailma onnitteli Kimi Räikköstä upeasta voitosta – Ferrarilta arvoituksellinen ele

F1-yhteisö onnitteli Yhdysvaltain GP:n jälkeen ensimmäistä kertaa sitten kauden 2013 osakilpailun voittanutta Kimi Räikköstä.

Pääkuvan videolla Yhdysvaltain GP:n viimeinen kierros.

Entisistä F1-mestareista ainakin Nico Rosberg ja Nigel Mansell jakoivat tunnustusta Jäämiehelle.

– Vau, Kimille ensimmäinen voitto sitten vuoden 2013, hehkutti Rosberg.

– Kimiltä loistava voitto tänään ja Maxilta (Verstappen) mahtava ajo. Lewis (Hamilton) on valmis varmistamaan mestaruuden seuraavassa kisassa. Seb (Vettel) teki hyvän nousun, (Valtteri) Bottas oli hieno wing man (apukuski), kirjoitti puolestaan Mansell.

Myös muut F1-tallit reagoivat suomalaisen uran 21. F1-voittoon.

– Kunnia Kimille ja Ferrarille, he tekivät parempaa työtä, myönsi Mercedes.

– Mahtavat jääkylmät onnittelut Kimi Räikköselle hänen ensimmäisestä voitostaan sitten sen ajan, kun hän kantoi Enstonen värejä vuonna 2013, kirjoitti puolestaan Renault muistellen Räikkösen Lotus-aikoja.

Ferrari mehusteli Twitterissä ensin tallin F1-historian 235. voittoa. Hetkeä myöhemmin talli julkaisi kuitenkin viestin, joka koostui vain hymiöstä, jossa kasvojen edessä on etusormi. Tuolla eleellä talli halusi mahdollisesti hiljentää osan viime aikoina saamastaan kritiikistä.

F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Meksikon GP:llä.

Lue myös:

    Uusimmat