F1-lehdistökatsaus: Valtteri Bottas osoitti kisan alla ilmassa olleet pelot nopeasti turhiksi – "Ei huonosti kuljettajalta, joka on saanut potkut"

Valtteri Bottas on saanut viime vuosina osakseen roimasti kritiikkiä, mutta Turkin GP:n jälkeen kansainvälinen F1-media suitsutti suomalaisen suoritusta. Ansaitusti.

Bottas otti ensimmäisen GP-voittonsa yli vuoteen ja nosti samalla voittojensa kokonaismäärän kymmeneen. Monet puhuivat ensi kaudeksi Alfa Romeolle siirtyvän Bottaksen mahdollisesti viimeisestä GP-voitosta.

Oli miten oli, voitto tuli vaikeissa olosuhteissa, yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta virheetömällä suorituksella.

– Ei huonosti kuljettajalta, joka on saanut potkut, Mario Salvinkärjistää La Gazzetta dello Sportissa.

The Race -sivuston Edd Straw kritisoi Bottaksen viikonlopussa ainoastaan tämän aika-ajosuoritusta, joka sekin oli Mercedeksen ja Lewis Hamiltonin kannalta ajateltuna lähinnä täydellinen: riittävän hyvä mutta ei liian hyvä.

– Missään vaiheessa ei näyttänyt siltä, että hän tekisi virheen, vaikka olosuhteet olivat vaikeat ja Max Verstappen piti pitää takana. Bottas oli kärsivällinen myös silloin, kun Ferrari sekoitti pakkaa jättämällä Charles Leclercin radalle hänen eteensä. Lopussa hän osoitti, miten paljon hänellä oli vauhtia, kun hän teki kaksi nopeinta kierrosaikaa. 

BBC:n Andrew Benson valitsi Bottaksen päivän parhaaksi kuljettajaksi.

– Hän teki juuri sen, mitä Mercedes häneltä pyysi, ja ajoi yhden vakuuttavimmista kilpailuistaan viiden Mercedes-vuotensa aikana. Perittyään paalupaikan Hamiltonilta hänen tehtävänsä oli estää Verstappeniavoittamasta. Kun kävi selväksi, että kisa aloitettaisiin märissä olosuteissa, monet pelkäsivät suomalaisen puolesta, mutta hän teki kaiken oikein.

Samaa viestiä Straw'n ja Bensonin kanssa toisti Red Bull -blogisti Giorgio Terruzzi, joka antoi Bottakselle täyden kympin suorituksestaan.

– Findus sai ajaa, ansaitusti, vapaana Hamiltonista. Tämän kerran.

Monet nostivat Bottaksen suorituksesta esiin sen tosiasian, että hänen voittonsa ja nopein kierrosaikansa oli paitsi Mercedekselle myös Hamiltonille kahdeksan pisteen arvoinen. Verstappen joutui tyytymään vain 8 pistettä Hamiltonia suurempaan saldoon kisassa, johon Hamilton starttasi 11. ruudusta.

– Ammattimiehenä hän hoiti homman, vaikka ajaa viimeisiä kisojaan Mercedeksellä, ex-tallipäällikkö Giancarlo Minardi kirjoittaa blogissaan.

– Tämä oli muita kisoja merkityksellisempi, koska Hamilton starttasi taaempaa ja Bottaksen täytyi lyödä Verstappen. Niin myös kävi, ja sillä on suuri merkitys mestaruustaisteluun, La Gazzetta dello Sportin F1-pomo Luigi Perna painottaa.

Umberto Zapelloni puolestaan huomauttaa blogissaan, ettei Bottas ollut ainoa kakkoskuski, joka teki sunnuntaina arvokasta työtä omalle ykköskuskilleen ja tallilleen. Sergio Pérez piti Hamiltonin takanaan niin lopputuloksissa kuin pian kisan puolivälin jälkeen nähdyssä yhteenotossakin.

– Kakkoskuskien merkitys. Bottas ottaa voiton ja pisteitä pois Maxilta. Pérez ottaa palkintosijan ja pisteitä pois Leclerciltä mutta ennen kaikkea Hamiltonilta.

Auto Motor und Sportin Tobias Grünerin mukaan Bottaksen voitto oli sunnuntaina mahdollinen, koska Mercedes pääsi Red Bullia nopeammin kiinni Istanbul Parkin olosuhteisiin ja sitä kautta autonsa säätöihin.

– Red Bull ajatteli, että heillä olisi hyvät mahdollisuudet voittoon Istanbulissa. Mutta jo perjantaina kävi ilmi, että he olivat kiinnostuneita vain minimoimaan vahingot. Radassa oli niin paljon pitoa, että se yllätti insinöörit. Mercedes reagoi uusiin olosuhteisiin nopeammin. Red Bull pääsi säätöihin kiinni vasta lauantaina.

Tältä pohjalta Verstappeninkin oli lopulta oltava tyytyväinen kakkossijaansa, vaikka ennen viikonloppua odotukset olivat varmasti korkeammalla.

– Kakkossija palautti hänet MM-sarjan kärkeen, ja varmasti se tyydytti, että he (Red Bull) saivat kaksi kuljettajaa palkintokorokkeelle. Mutta tämä tunne perustui lähtökohtiin. Ja lähtökohta oli se, että Mercedeksellä oli vauhtietu läpi viikonlopun, Benson kirjoittaa.

Multimestarit sortuivat arviointivirheeseen

Hamiltonin tapauksessa tunnelmat Turkin GP:n jälkeen olivat hyvin erilaiset kuin vuosi sitten. Tuolloin Hamilton ajoi 50 kierroksen stintin välikelin renkailla ja varmisti uransa 94. GP-voiton ja seitsemännen maailmanmestaruuden. Nytkin Hamilton ajoi 50 kierroksen stintin, mutta tuli maaliin vasta viidentenä.

Ilman polttomoottorin vaihdosta seurannutta 10 lähtöruudun rangaistusta Hamilton olisi todennäköisesti voittanut. Rangaistuksesta huolimatta tarjolla olisi ollut nyt nähtyä parempikin sijoitus.

– Jos hän olisi tullut varikolle silloin, kun Mercedes käski, kierroksella 41, hän olisi ollut vähintään neljäs, ehkä jopa kolmas, Grüner ynnäilee.

Hamilton halusi kuitenkin tehdä sen, minkä koki itse radalla parhaaksi. Myöhemmin hän toki myönsi olleensa väärässä. Mutta ei niin väärässä kuin Sebastian Vettel, joka kokeili ainoana kuljettajana kuivan kelin renkaita – ja meni pahasti metsään.

– Ennen varikkokäyntiä Vettel oli ajamassa pisteille. Lopulta hän oli 18:s ja taakse jäivät vain Haas-kuljettajat. Grüner huomauttaa.

Ferrarin entisen lehdistöpäällikön Alberto Antoninin mukaan Hamiltonin ajatus kisan viemisestä läpi ilman varikkokäyntiä – se, minkä Esteban Ocon myös toteutti – oli vaarallinen.

– Siinä on riskinsä, että menettää muutakin kuin pisteitä. F1:ssä ja elämässä ylipäätään ei ole koskaan takuita siitä, etteikö kävisi kuinkaan, Antonini kirjoittaa Formulapassion-sivuston blogissaan.

Taistelu jatkuu

Hamiltonin viitossija tarkoittaa kuitenkin sitä, että mestaruustaistelu jatkuu äärimmäisen tasaisena. Piste-ero on Verstappenin hyväksi vain kuusi pistettä, kun kuusi kisaa on ajamatta.

– Max vastaan Lewis on kuin shakkiottelu. Täydellisyys ratkaisee. Tekninen ja urheilullinen haaste. Yksi liike sinulta, toinen minulta. Ohitus ja vastaohitus. Näin tiukka taistelu voi ratketa myös muualla kuin radalla – tehtaalla. Ylimääräisten hevosvoimien, pienen aerodynaamisen kehityskohdan tai simulaattorista täydellisten säätöjen löytyminen voi tuoda sadasosia, jotka yhdessä tekevät merkittävän kehitysaskeleen mahdolliseksi, Gianluca Gasparini maalailee La Gazzetta dello Sportissa.

Shakkivertauksen esittää myös toinen italialainen, Leo Turrini, blogissaan.

 – Kaksi shakkilautaa kuudesta, Qatar ja Saudi-Arabia, ovat pelaajille tuntemattomia. Taistelu jatkuu.

Lue myös:

    Uusimmat