F1-legendan taloustilanne on ajautunut pahaan syöksykierteeseen – 145 kannetta, kova syytös velallisen epärehellisyydestä

Kaksinkertaisen F1-mestarin Emerson Fittipaldin taloustilanne on päässyt riistäytymään käsistä.

Brasilialaisen sanomalehden Folha de Sao Paulon mukaan Fittipaldia vastaan on nostettu yhteensä 145 kannetta, joissa vaaditaan yhteensä 8,6 miljoonaa euroa.

73-vuotias Fittipaldi juhli F1:n maailmanmestaruutta vuosina 1972 ja 1974. Legendaarisen Indy 500 -kilpailun brassi voitti vuosina 1989 ja 1993. Hänen omaisuuttaan jouduttiin realisoimaan velkojen kattamiseksi jo neljä vuotta sitten, jolloin velat arvioitiin runsaan kuuden miljoonan euron suuruisiksi.

Velat ovat lehden mukaan peräisin Fittipaldin epäonnistuneista bisneshankkeista.

Rahallisten vaatimusten lisäksi saataviaan penäävä sveitsiläinen liikepankki J. Safra Sarasin syyttää Fittipaldia velallisen epärehellisyydestä ja todellisten varojensa piilottamisesta.

Lukuisten asianajajien väitteiden mukaan Fittipaldi elää yltäkylläistä elämää Yhdysvalloissa samaan aikaan, kun hänellä on jättimäiset velat synnyinmaassaan Brasiliassa.

Fittipaldi on kiistänyt syytökset laittomuuksista.

Lähde: SpeedWeek

Lue myös:

    Uusimmat