F1-kuskit kipuilevat ohittamisesta – Räikköseltä jäitä hattuun

F1-kuskit lauloivat lähes kuorossa itkuvirttä ohittamisen vaikeudesta Australian F1-kisan jälkeen. Kimi Räikkönen ja Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner penäävät malttia.

Valtteri Bottas selvitti kisan jälkeen, että uusien sääntöjen myötä autojen pito nojaa vahvasti aerodynamiikkaan. Sen vuoksi edellä menevän auton vaikutuksen tunsi jo 2-2,5 sekunnin päässä. Bottaksen mukaan se luo ohittamisen ongelman.

Esimerkiksi Renault-tallin Nico Hülkenberg kertoi kisan jälkeen hakeneensa Esteban Oconin päänahkaa, mutta joutui turvautumaan ajatukseen, että ehkä ranskalaisella olisi ongelmia kovempien renkaiden takia.

– Näillä autoilla likaisen ilman vaikutus on valtava, joten ohittaminen on lähes mahdotonta. Olisin päässyt ehkä sekunnin kovempaa, mutta se ei vain onnistunut, Hülkenberg sanoi.

Oconilla oli samoja ongelmia Fernando Alonson perässä. Hän ja Hülkenberg päräyttivät yhdellä rysäyksellä Alonson ohi pääsuoralla ja se oli Hülkenbergin kisan kohokohta. Uusien autojen myötä myös imuvaikutus on kasvanut.

– Minä olin pirun nopea siinä kohtaa, melkein lensin, koska vetoapu on iso. Minulla oli tuplaimu, avattava takasiipi ja voimayksiköstä tehot täysillä. Se oli vain aaaah, saksalainen hehkutti.


Force India -kuski Sergio Perez ohitti kisassa kertaalleen molemmat Toro Rosso -kuskit, Daniil Kvjatin ja Carlos Sainzin, mutta hänkin sanoi, että ohittaminen on vaikeaa muun muassa lyhyiden jarrutusmatkojen takia.


Lewis Hamilton on ollut äänekäs ohituskriitikko jo testeistä lähtien ja hänen mielestään ohittaminen on "ehkä huonompaa kuin koskaan ennen". Räikköstä jahdannut Max Verstappen puolestaan koki, ettei pystynyt enää lähestymään suomalaista, kun oli päässyt kahden sekunnin päähän.

Räikkönen penäsi malttia. Hänen mielestään ohittaminen ei ole F1:ssä koskaan helppoa.

– Nyt on ajettu vasta yksi kisa, ja tämä rata on kaukana sanotaanko normaalista radasta. Joillain radoilla on helpompaa, joillain vaikeampaa. Pitää katsoa tulevissa kisoissa, Räikkönen sanoi.

Horner muistutti, ettei Melbournessa ole nähty aiemminkaan paljoa ohituksia.

– Odotetaan kiinaa ja Bahrainia, jotka helpoimpia ratoja ohituksille, ennen kuin tehdään tuomioita, Horner totesi.

Lähde: Autosport.com

Lue myös:

    Uusimmat