F1-kuskilta video rajusta treenimenetelmästä – sivustaseuraajan järkyttynyt ilme kertoo kaiken

F1-kuskit saivat ottaa joulukuun hieman rennommin, mutta nyt monet ovat jo aloittaneet tiukan valmistautumisen kohti maaliskuussa alkavaa uutta kisakautta.

Kuskit ovat julkaisseet jo jonkin verran erilaisia treenivideoita sosiaalisessa mediassa. Formula 2 -luokan viime kauden mestari George Russell on esitellyt myös omia harjoitusmenetelmiään Instagram-tilillään.

Tulevalla sesongilla Williamsia edustava britti esiintyy videolla (alla), jossa treenataan F1-kuskille tärkeitä niskalihaksia. Hurjalta näyttävässä pätkässä kuntovalmentaja vetää Russellin pään ympärillä olevaa "kypärää" sivulta päin ja nuorukainen pistää kunnolla vastaan. Ilmeestä näkee, että treeni ottaa koville.

Harjoitusta taustalta tarkkailleen miehen ilmeet ja eleet kertovat kuitenkin vielä enemmän. Mies näyttää tilannetta seuratessaan ainakin hämmentyneeltä, järkyttyneeltä ja kiinnostuneelta.

Lue myös:

    Uusimmat