F1-fanilta koskettava paljastus Kimi Räikköselle – Jäämies vastasi kauniilla tavalla

F1-sarja on ottanut viimeisen reilun vuoden aikana fanit huomioon uudella tavalla. Kannattajat ovat saaneet kysyä kuskeilta kysymyksiä ja lähettää heille terveisiä videopuhelujen välityksellä. Alfa Romeon Kimi Räikkönen on luonnollisesti ollut paljon huomion kohteena.

F1-sarja julkaisi hiljattain Twitterissä videon keskustelusta, jossa eräs fani teki selväksi, kuinka paljon Räikkönen hänelle merkitsee. Jäämies oli videolla yhdessä tallikaverinsa Antonio Giovinazzin kanssa.

– Haluan vain kiittää teitä molempia jännityksestä, ilosta, kyynelistä ja muista tunteista, joita te tuotte meille jokainen kisaviikonloppu, erityisesti sinä Kimi, aloitti fani.

– Vuonna 2018 unelmani tuli toteen, kun pääsin näkemään sinun kilpailevan Kanadassa ensimmäistä kertaa. Itkin, kun ajoit ensimmäistä kertaa ohitseni ensimmäisissä harjoituksissa perjantaiaamuna. En voi kiittää sinua tarpeeksi, jatkoi hän.

Räikkönen oli otettu kommentista.

– Kiitos sinulle. Ei ole tarvetta kiittää. Olen iloinen, että nautit siitä, ja toivottavasti pystymme tuomaan teille hyviä tuloksia, jotta voitte nauttia vielä enemmän!

Katso twiitti alta.

Lue myös:

    Uusimmat