EY-oikeus antaa odotetun autoveropäätöksen

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antaa tällä viikolla päätöksensä siitä, miten ulkomailta tuotavaa käytettyä autoa saa verottaa.

Juttu koskee Antti Siilinin Suomeen tuomaa Mercedes Benz -henkilöautoa, josta tulli määräsi veroa lähes 9 500 euroa. Pitkään odotettu päätös annetaan torstaina.

Jos ratkaisu noudattaa julkisasiamiehen suositusta, Suomen käytettyjen tuontiautojen verotus todetaan syrjiväksi. EY-tuomioistuimen päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa.

Tullilaitos on varautunut soveltamaan ratkaisua heti sen jälkeen, kun siihen on tutustuttu. Myös valtiovarainministeriö on valmistautunut muuttamaan lakeja tarvittaessa.

Helsinkiläisen Antti Siilinin asianajaja Petteri Snell on varma, että EY-oikeuden päätös noudattaa julkisasiamiehen kantaa. Hän kuitenkin arvelee hävinneen osapuolen yrittävän silti viivyttää ratkaisun soveltamista. -Mikä on se temppu, millä valtiovalta yrittää yhä estää käytetyn auton tuonnin, Snell kysyy.

Snell ennakoi, että lopulliset ratkaisut tehdään vasta kun korkein hallinto-oikeus antaa oman päätöksensä EY-tuomioistuimen linjauksen mukaisesti.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) torjui aiemmin tässä kuussa odotukset, joiden mukaan EY-tuomioistuimen päätös laskisi yleisesti autoveron tasoa Suomessa. Niinistö korosti oikeuden ottavan kantaa vain siihen, kohteleeko verotus oikeudenmukaisesti käytettyjen autojen maahantuontia.

Autoveron kanssa on ongelmia muissakin jäsenmaissa. Maanantaina EU:n komissio ilmoitti vievänsä Kreikan EY-tuomioistuimeen. Syynä on Kreikan tapa vaatia ulkomaalaisilta autonomistajilta heti maksettavaa rekisteröintiveroa, vaikka auto on rekisteröity toiseen valtioon ja vain tilapäisessä käytössä Kreikassa.

"Suomen verotus ristiriitainen"

Itävaltalainen EY-tuomioistuimen julkisasiamies Cristine Stix-Hackl katsoi, että Suomen verotus on ristiriitainen EU:n lainsäädännön kanssa.

Siilinin jutun ratkaisuehdotuksessa hän ihmetteli, miksi tuotuja autoja voidaan verottaa raskaammin kuin kotimaassa myytäviä. Julkisasiamies korosti, että tuotavaa autoa on verrattava samanlaiseen ajoneuvoon. Samanlaisuus on ratkaistava auton mallin, tyypin, iän, ajokilometrien, varustuksen ja kunnon mukaan.

Edelleen julkisasiamies piti epäilyttävänä sitä, että Suomi laskee ikähyvityksen vasta kuuden kuukauden kuluttua käyttöönotosta. Hän katsoi myös ristiriitaiseksi tavan määrittää auton ikähyvitys tasaisella kaavalla. Stix-Hackl totesi, että auton arvo ei todellisuudessa laske lineaarisesti.

Viime lokakuussa annettu ratkaisuehdotus ei sido oikeutta, mutta EY:n tuomioistuin kuitenkin harvoin poikkeaa julkisasiamiehen kannasta.

Helsinkiläinen Antti Siilin toi vuonna 1998 Saksasta käytetyn Mersun, josta Helsingin piiritullikamari peri autoveroa ja arvonlisäveroa yhteensä yli 56 000 markkaa eli vajaat 9 500 euroa. Siilin valitti päätöksestä, ja korkein hallinto-oikeus pyysi ennakkoratkaisua EY:n tuomioistuimelta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat