Ex-vaimo pilaa Ashton Kutcherin uuden suhteen

Näyttelijä Ashton Kutcherin ex-vaimo Demi Mooren käytös aiheuttaa päänsärkyä Mila Kunisille.

Näyttelijäpariskunta Ashton Kutcherin ja Demi Mooren avioliitto päättyi viime vuonna eroon, kun Kutcher jäi kiinni vaimonsa pettämisestä. Rankka avioero on vaatinut veronsa Moorelta, kun Kutcher on näyttänyt päässeensä jo pahimman yli.

Komistuksen kerrotaankin seurustelevan näyttelijätär Mila Kunisin kanssa, kun Moore on pysytellyt sinkkuna eron jälkeen. Yhteydenpito pariskunnan välillä on kuitenkin jatkunut välirikosta huolimatta, ja nyt Kutcherin lähipiiristä kuiskitaan, että Kunis olisi saamassa tarpeekseen Mooren jatkuvista puheluista.

Mooren väitetään nimittäin soittelevan Kutcherille taukoamatta. Tavan kerrotaan vielä kiihtyneen sen jälkeen, kun Kutcherin ja Kunisin mahdollisesta suhteesta on uutisoitu kasvavassa määrin.

– Ashton joutui jatkuvasti keskeyttämään yhteisen aikansa Milan kanssa jutellakseen exänsä kanssa ja viiden minuutin välein Demi keksi uuden syyn soittaa, tilanteen tunteva kertoo.

Minkälaisiin toimiin Kunis on nyt ryhtynyt selviytyäkseen epämiellyttävästä tilanteesta? Lue uutinen loppuun täältä.

MIEHEN PUOLIKKAAT palaa Subille 9. kauden jaksoin 4.9.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat