Ex-Salkkarit-tähti pyrkii eduskuntaan: Menneisyyteni ei ole taakka

Omenainen Tarja_14-11-28_054_pieni
Copyright Heikki Tuuli 2014
Julkaistu 14.12.2014 13:00
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Salatuissa elämissä Hanna Salinia näytellyt Tarja Omenainen lähtee mukaan eduskuntavaaleihin ensi keväänä.

Entinen Salatut elämät -tähti Tarja Omenainen on jättänyt näyttelijäntyön taakseen ja pyrkii mukaan politiikkaan. Omenainen on nimetty Uudenmaan Vihreät ry:n toimesta kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

– Tuntuu, että nyt oli oikea ja luonteva aika lähteä mukaan, Omenainen sanoo MTV:lle.

Vihdissä asuva ex-näyttelijä on työskennellyt viimeiset kahdeksan vuotta paikallislehden toimittajana.

Omenainen-Tarja_14-11-28_075_webCopyright Heikki Tuuli 2014

– Toimittajan työn kautta olen oppinut hankkimaan aina tuoreimman saatavilla olevan tiedon ja alkanut seurata politiikkaa aivan eri tavalla. Olen myös kasvanut ihmisenä, Tarja kertoo tv-työn jälkeisistä vuosistaan.

Salkkarit mielenkiintoinen projekti

Omenainen tuli tunnetuksi Hanna Salinin roolistaan Salatuissa elämissä vuosina 1999-2003.

Julkisuus kävi lopulta turhan raskaaksi ja Tarja poistui ruudusta roolihahmonsa kuoleman kautta.

992214Jaana Saarinen (Jaana Salin, vas.) ja Omenainen Hanna Salinina vuonna 2001.Lehtikuva

Ehdokkuuden myötä Omenainen tekee paluun julkisuuteen.

– On eri juttu olla päivittäin kasvona ihmisten olohuoneessa. Silloin en voinut mennä kauppaan ilman, että minut tunnistettaisiin. Julkisuus oli silloin niin massiivista, hän muistelee.

Sarjan katsojat muistavat Tarjan edelleen Salkkareiden Hannana, mutta se ei vaivaa häntä.

– En koe menneisyyttäni sarjassa taakaksi. Olen sinut elämäni ja historiani kanssa.

Omenainen Tarja_14-11-28_073_isoCopyright Heikki Tuuli 2014

– Arvostan Salattuja elämiä kokemuksena. Se oli silloin uutta Suomessa, ja teimme tv-historiaa. Se oli mielenkiintoinen osa elämääni, Tarja toteaa.

Tarja Omenainen näytteli Salatuissa elämissä neljän vuoden ajan. Hänet on nähty myös televisiosarjoissa Pappia kyydissä ja Kylmäverisesti sinun.

Omenaisen elämänmuutoksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät