Lasse Kukkonen kiinnostui sukupuunsa tutkimisesta urheilu-uransa jälkeen.
Urheilu-uransa lopettanut Leijonat-kapteeni Lasse Kukkonen, 40, on kenties yksi Sukuni salat -ohjelman uuden kauden yllätysnimistä. Jääkiekkokaukaloissa ja -selostamosta tuttu Kukkonen kertoo suhtautuneensa ohjelmaan uteliaisuudella, joka innosti häntä lähtemään mukaan.
– Röyhkeästi sanottuna sain ohjelmasta paljon faktatietoa sekä tunnemuistoja. En olisi uskonut, että tämä olisi ollut näin hieno kokemus. Osallistumisen taustalla oli ennen kaikkea uteliaisuus, Kukkonen kertoo MTV Uutisille.
Suvustaan Kukkosella oli suhteellisen vähän tietoa ennestään.
– Täytyy olla rehellinen ja myöntää, että keskittymiseni oli vuosien ajan pelaamisessa ja silloisessa hetkessä. Silloin ei tullut katsottua elämässä taaksepäin eikä pohdittua tällaisia asioita.


