Evira: Toisen tuoreusasteen lihaa kaupataan

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan "kentältä tulee sellaista viestiä", että joissain kaupoissa myydään tuoretiskillä vanhaa lihaa ja kalaa.

Tänään Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa "suuressa kauppaketjussa esimiestehtävissä" oleva henkilö kertoi kaupan tuoretiskillä havaitsemistaan väärinkäytöksistä.

Kirjoituksen mukaan neljäkin päivää marketin takatiloissa säilytettyä kalaa olisi myyty edellispäivänä pyydettynä. Lisäksi itsepalvelutiskissä vanhentunutta, tyhjiöpakattua sian ulkofileepihviä olisi kaupattu tuoretiskissä vahvasti marinoituna.

Kuuluisin vastaavanlainen tapaus ei kuitenkaan ole tosielämästä vaan neuvostokirjallisuuden klassikosta, Mihail Bulgakovin pääteoksesta Saatana saapuu Moskovaan. Romaanissa Saatana moittii Varietee-teatterin kahvilanhoitajaa pilaantuneen sammen myynnistä.

- Se oli toisen luokan tuoreusasteista, kahvilanpitäjä puolustautuu. Sanonnasta "toinen tuoreusaste" tuli arkisen ironinen ilmaisu Neuvostoliitossa. Siellä sille oli käyttöä - ja on näköjään nyky-Suomessakin.

"Tyrmistyttäviä väitteitä"

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto pitää mielipidekirjoituksen väitteitä tyrmistyttävinä.

- Sehän on rikollista toimintaa. Ei tuollaisen pitäisi olla enää nykypäivänä missään mahdollista, Ojapelto sanoo.

Hänen mukaansa vanhan kalan ja lihan myymisen vuoksi S-ryhmässä on irtisanottu viimeksi "kymmeniä vuosia" sitten.

- En tunnista Ruokakeskoa tai K-ruokakauppoja muutenkaan kirjoituksesta, sanoo puolestaan Ruokakeskon tuotetutkimuspäällikkö Matti Kalervo.

Eviran ylitarkastaja Pirjo Korpela ei epäile kirjoituksen väitteitä. Hän sanoo kuitenkin uskovansa, että kyseessä on poikkeustapaus.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat