Elvytystoiveita oli ilmassa, kun euromaiden valtiovarainministereistä muodostuva euroryhmä kokoontui tänään Helsingissä.
Ryhmän puheenjohtajan Mario Centenon mukaan viesti on melko selvä: jäsenmaiden tulisi käyttää finanssipolitiikan liikkumavaraa hidastuvan talouskasvun kohtaamiseen, jos niillä sellaista on.
– Perusteena ei ole solidaarisuus muita kohtaan, vaan ennen kaikkea näiden maiden oma etu, Centeno sanoi.
Viestin on katsottu kohdistuvan erityisesti yhteen suureen euromaahan, Saksaan, vaikka sitä ei nimeltä mainittu kehotuksessa.
Maailmantaloutta varjostaa yleinen epävarmuus, ja Centenon mukaan euroryhmä on valmis reagoimaan, jos talouden tilanne huononee merkittävästi.
– Huolimatta kaikesta epävarmuudesta olemme edelleen optimistisia euroalueen taloudesta, joka edelleen kasvaa, joskin hitaampaan tahtiin, Centeno sanoi.
Samalla hän muistutti, että euromaat löysivät edellisessä kriisissä tasapainon toimissaan.
Euroopan keskuspankki (EKP) madalsi eilen ennustettaan euroalueen talouskasvusta tänä ja ensi vuonna. EKP:n uuden arvion mukaan bruttokansantuotteen kasvu on euroalueella tänä vuonna 1,1 prosenttia. Ensi vuonna kasvun odotetaan olevan 1,2 prosenttia.
Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire kertoi keskustelleensa finanssipolitiikan liikkumavarasta Saksan Olaf Scholzin kanssa monta kertaa.
– Mielestäni asiasta on keskusteltava lisää Saksan ja monien muiden jäsenmaiden kanssa, mutta asiat liikkuvat eteenpäin, Le Maire muotoili ja korosti yhteistyön tärkeyttä.
Le Maire arvioi, että myös Suomi voisi investoida enemmän tulevaisuuteen esimerkiksi innovaatioiden ja uusien teknologioiden vauhdittamiseksi.
Lintilä haluaa rakentaa puskuria
Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) korosti, että elvyttämispäätökset ovat kansallisia päätöksiä. Hän tyrmäsi ajatuksen suurista elvytystoimista velkarahalla.
