Alun perin saksalaisen Holger Hagenbuschin ja puolalaisen Krzysztof Chmielewskin väitettiin harhautuneen reitiltään ja ajaneen pyörillään rotkoon.
Hagenbusch ja Chmielewski olivat kiertämässä maailmaa polkupyörillään, kun omaiset ilmoittivat heidät kadonneiksi. Tapauksesta uutisoi muun muassa saksalainen Deutsche Welle.
Katoamishetkellä kaksikko oli pyöräilemässä Etelä-Meksikossa. He olivat tavanneet toisensa 20. huhtikuuta San Cristobal de las Casasin kaupungissa, ja heidän tarkoituksenaan oli pyöräillä yhdessä 200 kilometrin päähän Palenqueen, missä sijaitsee maya-intiaanien rakentama, nyt jo raunioitunut kaupunki.
Matka jäi kuitenkin kesken, sillä huhtikuun lopussa heidän ruumiinsa löydettiin rotkon pohjalta Chiapasin osavaltiosta.
Aluksi tapausta tutkineet viranomaiset kertoivat julkisuuteen, että pyöräilijät olisivat eksyneet tuulisella vuoristoreitillä ja pyöräilleet rotkoon.
Ruumiita oli silvottu
Kaksikon pyöräilijäystävät eivät tuota selitystä kuitenkaan uskoneet, joten juttua alkoi selvittää erikoissyyttäjä. Perjantaina erikoissyyttäjä kertoi, että pyöräilijät eivät joutuneet onnettomuuteen van heidät murhattiin.
Erikoissyyttäjä Luis Alberto Sanchez kertoi, että pyöräilijät on todennäköisesti murhattu ryöstön yhteydessä. Sanchezin mukaan puolalaispyöräilijällä oli päävamma, joka on voinut tulla ampumisesta.
Hagenbuschin veli Rainer lensi tunnistamaan veljensä ruumista Meksikoon ja kirjoitti asiasta myöhemmin Facebookissa. Hänen mukaansa molempien pyöräilijöiden ruumiita oli silvottu.
– Puolalaisen pyöräilijän kaula oli katkaistu ja hänen jalkansa puuttui, Rainer Hagenbusch kirjoitti.
Meksiko painii erittäin vakavan väkivaltaongelman kanssa. Viime vuonna maassa tapettiin 25 000 ihmistä.