Kirja-arvio: Jukka Ahonen ja Jarkko Vesikansa: Pakko uskaltaa, Sirkka Hämäläisen ura ja elämä (Otava 2023).
Suomen Pankin entisestä pääjohtajasta Sirkka Hämäläisestä tehty kirja on paitsi merkittävän henkilön elämäkerta myös kertomus vaurastuvasta ja hyvinvointiyhteiskunnaksi muuttuvasta Suomesta.
Jukka Ahonen ja Jarkko Vesikansa ovat ansiokkaasti hyödyntäneet kirjassaan Hämäläisen muistiinpanoja ja yleistä taloustietämystään. Välillä tuntuu kuin olisi kärpäsenä katossa seuraamassa 1980- ja 1990-luvun merkittävien taloustoimijoiden päätöksiä.
Kirjassa kerrotaan hienolla tavalla talvisodan kynnyksellä maalaistalossa syntyneen naisen tie koulutuksen kautta pääkaupungin virkamieseliittiin ja lopulta uuden Euroopan keskuspankin johtokuntaan.
Vaikka ura on ollut hieno, tuo Sirkka Hämäläinen kirjassa toistuvasti esille, että hänellä on henkilökohtaisen elämän ja työelämän käänteissä ollut toistuvasti huono itsetunto. Tästä huolimatta hän on lähes aina sanonut myöntävästi uusille työtarjouksille.
Elämää ovat haitanneet myös parisuhdeongelmat, ja lapsille on jäänyt liian vähän aikaa. Työelämässä varsinkin aiempina vuosikymmeninä on lisäksi häirinnyt naisten jatkuva vähättely.
Palacen keittiöstä kauppakorkeaan
Nykyisin toivotaan, että oppilaat tietäisivät viimeistään lukion päättyessä, mihin opinahjoon tähtäävät. Sirkka Hämäläisellä tie kauppakorkeaan oli kuitenkin harvinaisen mutkikas.
Hän eteni suomen kielen opintojen kautta opiskelemaan oikeustiedettä, ja kun opinnot eivät edenneet, äiti ehdotti kotitalousopettajan ammattia.
Hämäläinen kävi muun muassa kääntymässä kuuluisan helsinkiläisravintola Palacen keittiössä ennen kuin aloitti uransa kannalta merkittävät talousopinnot.
Kauppakorkeassa alkoi tutustuminen epätasa-arvoiseen yhteiskuntaan, sillä opiskelleetkin naiset miellettiin sihteereiksi ja kirjanpitäjiksi, kun taas miehistä oli tuleva johtajia.
Naisia vähättelevä kulttuuri Suomen Pankissa
Samanlainen ajattelutapa oli vallalla Suomen Pankissa, jonne Hämäläinen pääsi tutkimusapulaiseksi 1961.
Kun hän sai ensimmäisen lapsensa ja jatkoi silti työntekoa, kollega ihmetteli, miten Hämäläisellä on otsaa viedä yhden perheensä elättävän miehen työpaikka.
Hämäläinen on muuten kirjassaan maininnut nimeltä kaikki kollegat, jotka ovat vähätteleviä sanoja viljelleet.
Tästä alkaa kirjan kiinnostavin anti, sillä kirjan kirjoittajat kertovat Suomen Pankin roolista, kun Suomen talous vähitellen siirtyi säännöstelytaloudesta markkinatalouteen.
Suomen kohonnut kustannustaso korjattiin ennen euroaikaa säännöllisesti devalvaatiolla, jolloin kilpailukyky parani.
Suomen markan ulkoinen arvo siis heikkeni ja vientiteollisuuden eli pääasiassa metsäteollisuuden tuotteet muuttuivat ulkomailla halvemmiksi.
Sirkka Hämäläinen, kuten muutkin Suomen Pankin asiantuntijat, pitivät jatkuvaa devalvaatiokierrettä huonona ja siitä oli syytä irtautua.
Säännöstelystä luopuminen yllättää poliitikot
Kirjassa Hämäläinen sanoo, että asiantuntijanäkemykset eivät juuri kiinnostaneet suomalaispoliitikkoja, eikä kansainvälinen kehitys eli säännöstelystä luopuminen "ollut saavuttanut Suomen poliittisia päättäjiä".
Muutoinkin poliitikoista annetaan kirjassa melko nurkkakuntainen kuva. Hämäläisen mukaan monet suomalaispoliitikot elivät eristyneessä todellisuudessa eli olivat siis niin sanotusti pudonneet kelkasta.
Tämä tuli monta kertaa esille myös kansanedustajista koottujen pankkivaltuutettujen näkemyksissä.
80-luvun nousukausi kulutusjuhlineen ja 90-luvun lama nostivat Suomen Pankin kansan tietoisuuteen. Nousukauden taustalla oli pääomavirtojen vapauttaminen.
Sirkka Hämäläisen mukaan tätä rahoitusmarkkinoiden vaiheittaista vapauttamista käsiteltiin keskuspankin ja hallituksen neuvotteluissa yllättävän vähän.
Vaikka kyse oli Hämäläisen sanoin mammuttimaisesta muutoksesta, päättäjät eivät oikein ymmärtäneet, mitä oli tapahtumassa.
Toisaalta "arvokkaaseen ja vähäeleiseen tyyliin tottunut keskuspankin ylin johto ei toitottanut äänekkäästi liberalisoinnin vaikutuksista ja riskeistä". Tätä Hämäläinen pitää selvänä virheenä.
Valuuttalainaa ulkomailta
Pankit olivat joutuneet hankkimaan rahansa kalliiseen markkinahintaan, mutta antamaan lainat säänneltyyn korkoon sidottuna. Tähän tuli muutos, kun korkosäännöstelystä vuonna 1986 luovuttiin.
Samalla yrityksille sallittiin lainanotto ulkomailta, mikä 90-luvulla muuttui katastrofiksi, kun valuutoissa otetut lainat kasvoivat markkoina devalvaation verran.
Kulutusjuhlat huipentuivat, kun pankit lainasivat auliisti rahaa niin yrityksille kuin yksityisillekin. Kun Suomen Pankki hillitsi kotimaista kysyntää rahapolitiikkaa kiristämällä, valuuttaluottojen suosio vain kasvoi.
Devalvaatioon ei uskottu, joten harva pienyritys suojasi valuuttalainojaan.
Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg puhui kulutusjuhlista, mutta kun taloustilanne oli hyvä, varoitteluja ei juuri kuunneltu. Sirkka Hämäläisen mukaan myös lainsäädäntö raahasi perässä, ja vasta vuonna 1991 saatiin pankkilainsäädäntö uudistettua.
Pääjohtajaksi lama-ajan keskuspankkiin
Kulutusjuhlia seurasi lama. SKOP joutui keskuspankin hallintaan. Vahva markka kaatui ja devalvaatiot syöksivät valuuttalainojen ottajat konkurssiin. Korot nousivat tuolloin nykypäivään nähden tolkuttoman korkealle, 14–16 prosenttiin.
Lopulta pantiin vaihtoon myös Rolf Kullberg. Pääjohtajaksi keskelle kaaosta vuonna 1992 astui Sirkka Hämäläinen ensimmäisenä naisena keskuspankin historiassa.
Lopulta vasta Euroopan valuuttakurssijärjestelmä ERM ja siihen pohjautuva euro lopettivat keskustelun valuuttakursseista ja devalvaatiosta.
Sirkka Hämäläisen mielestä markka olisi pitänyt jo 80-luvulla siirtää kiinteästä kurssista kellumaan, jolloin markkinat olisivat päättäneet markan ulkoisen arvon.
Tämä olisi Hämäläisen mukaan lieventänyt talouskriisiä, joskin hän myöntää, että kyse on jälkiviisaudesta.
EKP:n johtokuntaan uutta valuuttaa luomaan
Suomen Pankin pääjohtajuuden jälkeen Hämäläinen siirtyi Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi.
Kirjassa on mielenkiintoisia kuvauksia uuden merkittävän organisaation rakentumisesta, reviirikiistoista ja suurten maiden päällepäsmäröinnistä. Suomalaisin silmin EKP näytti myös varsin byrokraattiselta ja hierarkkiselta.
EKP:n johtokunnan jäsenyys oli merkittävä virka pienen euromaan edustajalle ja samalla se oli Sirkka Hämäläisen ensimmäinen virka ulkomailla.
Sukupuolella saattoi olla merkitystä valinnassa, vaikka sitä ei julkisesti sanottukaan.
Myös EKP-uran jälkeiset hallintoneuvostopaikat saattoivat johtua siitä, että naisia haluttiin yhä enemmän näihin virkoihin. Toisaalta kukaan tuskin lähti kyseenalaistamaan Hämäläisen osaamista.
Vaikka Hämäläinen ei tullutkaan rutiköyhästä kodista, on hänestä kertova kirja hieno kuvaus niin sanotusta luokkaretkestä. Tämän lisäksi kirjassa tuodaan hyvin esille virkamiesten ja poliitikkojen yhteentörmäyksiä.
Kuvaukset lama-ajan tapahtumista etenkin Suomen Pankin näkövinkkelistä ovat hyvä lisä Suomen lama-ajan historiankirjoitukseen.