Euroopan etsityimpien rikollisten listalla oleva Jan Salminen hävisi verottajalle – joutuu maksamaan jättikorvaukset

Talousrikoksista Euroopan etsityimpien rikollisten listalle joutunut Jan Johannes Salminen, 34, joutuu maksamaan verottajalle yli 30 000 euroa. 

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Jan Salmisen kesäkuussa 2018 yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä veropetoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Oikeuden mukaan Salminen siirsi konkurssikypsästä yhtiöstä avopuolisonsa kanssa hallintaansa yli 150 000 euroa, jättäen konkurssipesän velkojat, käytännössä verottajan, nuolemaan näppejään.

Oikeus tuomitsi Salmisen maksamaan yrityksestä siirtämänsä summan konkurssipesälle. Salminen oli myös maksanut yrityksestään palkkaa itselleen sekä kahdelle muulle työntekijälle, mutta jättänyt niistä verot maksamatta. Verohallinto vaatikin Salmista maksamaan noin 33 000 verot korkoineen.

Oikeus kuitenkin hylkäsi verohallinnon vaatimuksen.

– Koska Salminen velvoitetaan korvaamaan konkurssipesälle koko se määrä, minkä hän on luovuttanut konkurssipesän varoja, verohallinnon korvausvaatimus on päällekkäinen tuon vaatimuksen kanssa. Verohallinolla on saatava konkurssipesältä, käräjäoikeus totesi tuomiossaan.

Hovioikeus määräsi korvaamaan vältetyt verot korkoineen

Verohallinto kuitenkin valitti korvausasiasta hovioikeuteen. Hovioikeus tuomitsi perjantaina antamassaan ratkaisussa Salmisen korvaamaan verohallinnolle vältetyt verot korkoineen.

Todennäköisesti ulkomailla viranomaisia pakoileva Salminen ei itse vastannut valitukseen mitenkään. 

– Koska Salminen oli käräjäoikeudessa myöntänyt verohallinnon korvausvaatimuksen määrältään oikeaksi, on tämä jo korvausvaatimuksen tuomitsemisen peruste, hovioikeus perusteli ratkaisussaan.

Lisäksi hovioikeus totesi, että velallisen epärehellisyys ja törkeä veropetos ovat erillisiä rikoksia, joista asianomistajille on vahingonkorvaukset tuomittava näiden kärsimien vahinkojen mukaisesti.

Pakoilee oikeutta

KRP nosti lokakuussa Salmisen Europolin etsityimpien henkilöiden listalle.

Perusteeksi vuonna 1985 syntyneen Salmisen nostamiseksi listalle on se, ettei tämä ole saapunut oikeuteen vastaamaan syyteisiinsä törkeästä veropetosta, törkeästä kirjanpitorikosta sekä useista törkeistä rahanpesuista.

Sekä Varsinais-Suomen että Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Salmista odottaakin syyte törkeästä kirjanpitorikoksesta. Asiassa on todennäköisesti myös muita rikosnimikkeitä. Hän ei ole ainoa syytetty asiassa, sillä samassa asiassa on useita muitakin vastaajia.

Lue myös:

    Uusimmat