EU-tuomioistuimelta hyväksyntä turvapaikanhakijoiden palautuksille Itävallasta ja Sloveniasta Kroatiaan
EU-tuomioistuin hyväksyi keskiviikkona sen, että Itävalta ja Slovenia palauttivat turvapaikanhakijoita Kroatiaan 2015.
Tuomioistuin asettui kiistellyn Dublinin sopimuksen kannalle, jonka mukaan turvapaikanhakijaksi haluavan täytyy jättää turvapaikkahakemus ensimmäisessä EU:n jäsenmaassa, johon hän saapuu.
Vuonna 2015 yli 850 000 ihmistä kulki niin kutsuttua Balkanin reittiä. Kroatiaan turvapaikanhakijat tulivat EU:hun kuulumattoman Serbian kautta. Kroatian viranomaiset kuljettivat ihmisiä Slovenian vastaiselle rajalle, jotta nämä voisivat jättää turvapaikkahakemuksen muissa EU-maissa. Slovenia ja Itävalta palauttivat ihmisiä Kroatiaan.
Ryhmä turvapaikanhakijoita oli nostanut kanteen. Heidän mukaansa 2015 olot olivat poikkeukselliset, jolloin Dublinin sopimuksen sääntöjen olisi pitänyt syrjäytyä.
Uusimmat
-
15:57
Maastosta löytyi riekaleita, joita epäillään kadonneen Saara Arvan vaatteiksi
-
15:38
Viron pääministeri luottaa Puolan jatkavan Ukrainan tukemista vaaleista huolimatta – MTV seuraa sotaa
-
15:34
Pohjanmaan poliisi takavarikoi kymmeniätuhansia rauhoittavia lääkkeitä – aiheuttanut myrkytyksiä Turun seudulla
-
15:32
Viron pääministeri esitteli suomen taitojaan: "Viimeksi sanoin Helsingissä, että Suomi Natoon"
-
15:31
Esapekka Lappi rajusti ulos – video paljastaa katsojien kauhunhetket
-
15:27
Yhdysvalloissa kaikkien aikojen oudoin takaa-ajo? Poliisia karkuun golfkärryllä, paidatta ja koira sylissä
-
15:19
Jengisota repii Ruotsia: Tällaista apua Suomen poliisi on valmis antamaan
-
15:17
Turkissa media kauhistelee Ruotsin jengiväkivaltaa – samalla maan epäillään suojelevan "Kurdikettua"
-
15:15
Salkkareista poistunut Oliver, 3, suloisissa yhteiskuvissa työkavereidensa kanssa: "Vikaan kuvauspäivään mahtui myös naurua"
-
15:07
Turun Jääkarhu-koiranpennun kuulumiset: "Ruoka on maistunut hyvin ja voimaa on kertynyt"
-
15:04
Rattijuoppo kärysi ruohonleikkurin ohjaksista Joroisissa
-
15:03
MTV seuraa: Chilen MM-ralli – Esapekka Lappi rajusti ulos heti avauspätkällä!
-
14:53
Pesäpalloilijan epäillään häirinneen alaikäisiä seksuaalisesti – Urheilun eettinen keskus kuvaa rikkomusta vakavaksi
-
14:48
Ampuiko Venäjä alas oman huippuhävittäjänsä? Ukrainalaislähteet julkaisivat hämmentävän videon Tokmakista
-
14:14
Viron Kaja Kallas vertaa Venäjä-pakotteita leikkaukseen ilman puudutusta: "Venäjä toivoo kestävänsä kipua pidempään"
-
14:14
Salmonellaepäily! Kolme salaattituotetta vedetään myynnistä
-
14:04
Yeboyah sai tuomareilta kylmää kyytiä – Jorma Uotinen: "Odotukset olivat korkealla"
-
14:01
Poliisi kaipaa havaintoja epäillystä tuhotyöstä Itä-Helsingissä
-
13:55
Susijengin päävalmentajalle Lassi Tuoville sopimus eurooppalaiseen suurseuraan
-
13:55
Pääministeri Orpo keskusteli Ruotsin Kristerssonin kanssa jengirikollisuudesta: "Totta kai ollaan valmiita auttamaan"
-
Lataa lisää