Euroopan unioni yrittää tällä viikolla löytää ratkaisun kahteen ongelmaan. Miten saadaan Ukrainalle varatut 18 miljardia euroa mahdollisimman nopeasti sotaa käyvän maan käyttöön ja miten ratkaistaan EU:n Unkarilta jäädyttämät 13 miljardin euron budjetti- ja elvytysmaksut.
Ilman Unkarin suostumusta Ukrainalle osoitettavaa tukea ei voida EU:n budjetista maksaa. Jos neuvottelut Unkarin kanssa eivät onnistu, muut EU-maat valmistelevat jo nyt erillistä, jokaisen yksittäisen EU-maan lainaa Ukrainan auttamiseen.
Suurista EU-maista erityisesti Saksa ja Ranska pyysivät komissiota vielä perjantaina arvioimaan uudelleen Unkarin tähän mennessä tekemät toimenpiteet maan oikeusvaltiotilanteen kohentamiseksi ja korruption kitkemiseksi. Saksan ja Ranskan mukaan Unkari on tehnyt myös marraskuun määräajan jälkeen uusia toimenpiteitä ongelmien ratkaisemiseksi.
Komissio on kuitenkin penseä jatkuviin uudelleenarviointeihin Unkarin toimista. Budjettikomissaari Johannes Hahn kertoo Unkarin toimittaneen viime viikolla komissiolle uusia tietoja tekemistään toimenpiteistä, mutta hänen mukaansa ne ovat olleet jo komission tiedossa. Uusia myönteisiä toimia on tehty, mutta Unkarin suhteen heikkoudet ja riskit ovat yhä olemassa, Hahn toteaa tiedotteessaan.
Unkari kivenä monen kengässä
Valtiovarainministerien viimeviikkoinen yritys löytää yksimielisyys sotaa käyvälle Ukrainalle maksettavista EU-tuista kaatui Unkarin vastustukseen. Unkari haluaa kytkeä omat jäädytetyt elvytys- ja EU-budjetista maksettavat koheesiorahansa Ukraina-päätökseen. Lisäksi Unkari blokkaa samalla monikansallisille yrityksille asetettavaa EU:n minimiveroa.
Komission yhä voimassa oleva ehdotus on, että Unkarin saamasta EU:n koheesiorahoituksen kolmesta eri rahoitusohjelmasta leikattaisiin 65 prosenttia. Leikkaus siirtäisi näitä budjettisaatavia eteenpäin, mutta ei poistaisi niitä kokonaan. Koheesiomaksuja saavat jäsenmaat, joiden bruttokansantuote jää alle EU:n keskiarvon.
