EU-komission Juncker toiveikas Puolan suhteen: "Hyvät mahdollisuudet sille, että näkemykset muuttuvat"

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoo, että Puolan ja EU:n välien lämpenemisellä on hyvät mahdollisuudet, kertoo uutistoimisto Reuters.

Juncker sanoo tavanneensa Puolan edustajia viime päivinä ja puhuneensa pitkään pääministeri Mateusz Morawieckin kanssa.

– Pidämme vuoropuhelua yllä. Uskon, että on olemassa hyvät mahdollisuudet sille, että Puolan näkemykset muuttuvat lähemmäs omiamme, Juncker sanoi lehdistötilaisuudessa.

EU-komissio päätti joulukuussa aloittaa EU:n perussopimuksen artiklan 7 mukaisen menettelyn Puolaa vastaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun artikla otettiin käyttöön.

EU-komissio katsoi tuolloin, että maan oikeusvaltiokehitys rikkoo EU:n sääntöjä ja arvoja. Puolalle annettiin kolme kuukautta aikaa muuttaa toimintaansa. Jos näin ei käy, saattavat muut jäsenmaat asettaa sillä sanktioita.

Lue myös:

    Uusimmat