EU-komissio rajoitti Jyrki Kataisen työtehtäviä Sitra-hakemuksen takia

EU-tulosaamu: Jyrki Katainen 7:46
Näin Katainen arvioi Eurovaalien tuloksia toukokuussa.

EU-komissio on rajoittanut varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen työtehtäviä, koska tämä on hakenut Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamieheksi.

Tiukka suhtautuminen jo hakemusvaiheessa herättää kysymyksen siitä, miten komissio suhtautuu, jos Katainen valitaan tehtävään. Komission tiedottajan mukaan mahdollisia ongelmia itse tehtävän hoitamisessa arvioidaan vasta sen jälkeen, jos Katainen tulee valituksi.

Tehtävänsä jättävän komissaarin on kahden vuoden ajan konsultoitava komissiota, jos hän aikoo työskennellä sellaisilla aloilla, jotka liittyvät hänen salkkuunsa. Tarkkailuaikaa pidennettiin viime vuonna 18 kuukaudesta kahteen vuoteen.

Komissiosta kerrotaan STT:lle, ettei Katainen tällä hetkellä koordinoi projektiryhmänsä kokouksia, jos pöydällä on Sitran toimintaan liittyviä aiheita. Kataisen projektiryhmä komissiossa vastaa työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä eli pitkälti samoista alueista, joista Sitra on kiinnostunut.

Katainen ei myöskään saa olla tekemässä sellaisia päätöksiä, jotka voivat johtaa eturistiriitaan tai niiden voidaan perustellusti tulkita johtavan sellaiseen.

Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kerrotaan konsultoineen Kataisen tilanteesta riippumatonta eettistä komiteaa. Hän on myös informoinut perjantaina Euroopan parlamenttia järjestelyistä, joihin komissiossa on ryhdytty.

Komission eettisten ohjeiden rikkominen voi johtaa esimerkiksi eläke-etuuksien menettämiseen.

Sitra tekee tulevaisuuden visioita

Sitra on asiantuntijaorganisaatio, joka käynnistää ja toteuttaa hankkeita yhdessä yritysten, järjestöjen ja julkisen sektorin kanssa. Sen tavoitteena on selvittää reittejä parempaan tulevaisuuteen.

Sitran peruspääoman markkina-arvo oli viime vuoden lopussa noin 776 miljoonaa euroa.

Sitran yliasiamiehen tehtävä vapautuu tammikuussa 2020. Kataisen pesti nykyisessä komissiossa on päättymässä lokakuun loppuun.

Yliasiamiehen tehtävää ovat hakeneet myös muun muassa työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ja Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri

Lue myös:

    Uusimmat