EU-komissio ennustaa Suomelle vauhdikasta talouskasvua tälle vuodelle – sitten hidastuu

EU komission ennuste lupaa reipasta talouskasvua 1:22

Euroopan komissio ennustaa Suomen talouden kasvavan 3,3 prosenttia tänä vuonna. Kasvuvauhti kuitenkin hidastuu seuraavina vuosina. Vuoden 2018 talouskasvu on ennusteen mukaan 2,7 prosenttia ja vuoden 2019 kasvu 2,4 prosenttia.

Reipas talouskasvu juontaa juurensa investointien, yksityisen kulutuksen ja viennin kasvusta.

Talouskasvu parantaa myös julkisen talouden tilaa, komissio huomauttaa. Se ennustaa muun muassa budjettivajeen ja velkasuhteen kehittyvän myönteisesti.

Suomen talouden mahdollisina riskeinä EU-komissio listaa odotettua kovemmat palkankorotukset ja euron vahvistumisen, mikä iskisi vientitalouteen. Mahdollisuudet piilevät odotettua vahvemmassa kasvussa niin maailmanlaajuisesti kuin myös euroalueella ja Venäjällä.

Suomen talous kohenee kovempaa kuin EU-maissa keskimäärin. Koko EU:n talouskasvuksi ennakoidaan tänä vuonna 2,3:a prosenttia.

EU:n nopeinta talouskasvu on Romaniassa, jolle komissio ennustaa 5,7 prosentin kasvua. Euroalueen railakkainta kasvua povataan Maltalle, 5,6 prosenttia.

EU:sta irtautuvan Britannian talouskasvu laahaa ennusteen mukaan esimerkiksi Saksan ja Ranskan perässä.

Lue myös:

    Uusimmat