EU-johtajat ryhtyvät ratkomaan ilmastokiistaa

EU-maiden johtajat kokoontuvat tänään Brysseliin ratkomaan kiistaa ilmastopolitiikan rahoituksesta.

Keskeisin kiistakysymys on kehittyvien maiden ilmastotoimien rahoittaminen. Länsi- ja Itä-Euroopan maat ovat erimielisiä siitä, miten rahoitustaakka pitäisi jakaa EU-maiden kesken.

EU:n puheenjohtajamaa Ruotsi haluaa löytää kiistaan ratkaisun hyvissä ajoin ennen joulukuussa järjestettävää Kööpenhaminan ilmastokokousta.

Brysselin kaksipäiväisessä huippukokouksessa piti alunperin käsitellä myös EU:n uusia johtajanimityksiä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon viivästymisen vuoksi EU:n presidentin ja ulkoministerin valinnat siirtyvät lähitulevaisuuteen.

Vaikka nimityskysymykset eivät olekaan kokouksen virallisella asialistalla, niitä varmasti käsitellään epävirallisissa keskusteluissa. Suomen hallitus on tarjonnut laajentumiskomissaari Olli Rehniä EU:n ulkoministeriksi. Paavo Lipposen, Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen nimet ovat nousseet esiin kansainvälisessä lehdistössä, kun EU:lle on etsitty presidenttiä.

Suomea kokouksessa edustavat pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Alexander Stubb (kok.).

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat