Etujoukko Libanoniin ensi kuussa

Suomalaisten etujoukko lähtee Libanoniin lokakuun puolivälissä ja pääjoukko marraskuun alussa. Presidentti Halonen sinetöi tänään eduskunnan eilen hyväksymän joukkojen lähettämisen.

Presidentti Tarja Halonen on vahvistanut suomalaisen rauhanturvajoukon lähettämisen Libanoniin.

Presidentti teki päätöksen hallituksen esityksestä tänään presidentin esittelyssä. Eduskunta hyväksyi joukon lähettämisen eilen.

Unifil II-operaatioon Libanoniin lähtee enintään 250 sotilaan vahvuinen pioneerikomppania raivaus- ja rakennustehtäviin. Suomalaisten etujoukko lähtee Libanoniin lokakuun puolivälissä ja pääjoukko marraskuun alussa.

Suurin osa suomalaisista eli neljä viidestä on reserviläisiä. Pääesikunnan mukaan alustava rekrytointi on sujunut hyvin ja joukko on pääosiltaan jo koossa.

-Rauhanturvaajia on koottu Porin prikaatin valmiusjoukkokoulutuksen saaneista sekä muusta rauhanturvareservistä. Joukkoon on rekrytoitu kaikkien alojen ammattilaisia, mutta koska kyseessä on pioneerikomppania, mukana on etenkin rakennus- ja kuljetusalan ammattilaisia sekä pioneerikoulutuksen saaneita reserviläisiä, tiedottaa pääesikunta.

Suomalaisjoukon mandaatti kestää tällä päätöksellä vuoden 2007 loppuun asti. Operaation arvioidaan aiheuttavan Suomelle tälle vuodelle 16,5 miljoonan ja ensi vuonna 26,9 miljoonan euron kustannukset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat