"Ette tule näkemään parempaa snookerlyöntiä" – maailmanmestarilta häikäisevää taituruutta suurturnauksessa

Snookerin kolminkertainen maailmanmestari Mark Selby esitteli taituruuttaan UK Championship -suurturnauksen 4. kierroksella keskiviikkona. 

Selby kukisti englantilaisen maanmiehensä Barry Hawkinsin luvuin 6-3 ja eteni turnauksen puolivälieriin. Selby teki ottelussa kolme yli sadan pisteen lyöntisarjaa, isoin niistä 121. 

Ottelun kolmannessa erässä Selby esitteli pallosilmäänsä ja lyöntitekniikkaansa varsin herkullisella tavalla. Hän pussitti sinisen pallon keskelle, juoksutti lyöntipallon päätyvallista toiseen ja sai lopulta irroitettua vaikeissa asemissa olleet punaiset pallon pelattavaksi. Hän eteni tuosta erävoittoon pistein 63-41.

– Ette tule näkemään tuota parempaa lyöntiä tällä viikolla. Fantastista, brittiselostaja hehkutti. 

– Jos valitsisimme turnauksen parhaan lyönnin, tuo olisi kärjessä, vuoden 1991 maailmanmestari John Parrott komppasi asiantuntijana.

Selby kohtaa puolivälierässä australialaisen Neil Robertsonin, joka on voittanut arvoturnauksen Selbyn tavoin kahdesti. Neljäs pelikierros käydään loppuun torstaina.

Milton Keynesissa pelattava turnaus huipentuu finaaliin sunnuntaina. Mestari saa mukaansa peräti 200 000 punnan eli noin 221 000 euron voittopotin. 

Alla World Snooker Tourin jakama video Selbyn lyönnistä. 

Lue myös:

    Uusimmat