Etiopian hallinto julisti tulitauon Tigrayn alueelle – kapinalliset pääsivät pääkaupunkiin

Etiopian ulkoministeriö kritisoi kovin sanoin ulkoministeri Pekka Haavistoa – ulkomaantoimittaja kertoo, mistä on kyse 4:42
Katso video: Ulkoministeri Pekka Haavisto sai raivokkaan purkauksen Etiopiasta – ulkomaantoimittaja kertoo, mistä on kyse

Etiopian hallinto on julistanut yksipuolisen tulitauon sodan runtelemalle Tigrayn alueelle, kertoivat valtion tiedotusvälineet.

Samaan aikaan kapinallistaistelijoiden sanottiin ajaneen hallituksen joukot pois alueen pääkaupungista Mekelestä.

Etiopian pääministerin Abiy Ahmedin täyskäännös viestittää käännekohdasta lähes kahdeksan kuukautta kestäneessä Tigrayn konfliktissa.

YK:n mukaan konfliktin takia 350  000 ihmistä on nälänhädän partaalla ja yli viisi miljoonaa ihmistä on kiireellisen ruoka-avun tarpeessa, kertoo BBC.

Kapinallistaistelijat eivät heti kommentoineet hallinnon tulitaukoilmoitusta.

Sota Tigrayssa alkoi viime marraskuussa, kun Abiy Ahmed lähetti sinne joukkoja syrjäyttääkseen aluejohdon.

Syyksi joukkojen lähettämiselle hän sanoi sen, että Tigrayn kansan vapautusrintamaa (TPLF) oli hyökännyt hallinnon joukkojen leiriin.

Pääministeri lupasi nopeaa voittoa, ja hallinnon joukot valtasivat Mekelen marraskuun lopulla.

Rajut taistelut kuitenkin jatkuivat alueella, ja samalla lisääntyivät raportit verilöylyistä ja seksuaalisesta väkivallasta.

Viime viikolla kapinalliset aloittivat suurhyökkäyksen, ja maanantaina Abiy Ahmedin nimittämän väliaikaisen hallinnon virkailija kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kapinallistaistelijat olivat saapuneet Mekeleen.

Lue myös:

    Uusimmat