YK:n pääsihteeri varoittaa: Etiopiassa leimahtanut aseellinen yhteenotto voi uhata koko Afrikan sarven vakautta

Etiopiassa eilen ja toissapäivänä käynnistyneet aseelliset yhteenotot Tigrayn alueella voivat uhata koko Afrikan sarven alueen vakautta, YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi Twitterissä.

Hän sanoi vaativansa jännitteiden välitöntä lieventämistä ja kiistan rauhanomaista ratkaisua.Etiopian pääministeri, Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna saanut Abiy Ahmed on sanonut määränneensä liittotasavallan joukkoja Tigrayhin vastauksena alueen valtapuolueen Tigrayn kansan vapautusrintaman (TKVR) tekemälle hyökkäykselle paikalliseen sotilasleiriin. TKVR on kiistänyt syytöksen ja pitää sitä pääministerin tekosyynä käydä puoluetta vastaan.TKVR:n johtajat käytännössä hallitsivat Etiopiaa kolme vuosikymmentä ennen kuin Abiy nousi valtaan.

Perjantaina Abiy sanoi, että sotilasoperaatioiden tavoitteet on rajattu tiukasti.

–  Liittotasavallan joukkojen aloittamilla operaatioilla on selkeät, rajalliset ja saavutettavissa olevat tavoitteet: palauttaa laillisuusperiaate ja perustuslaillinen järjestys ja puolustaa etiopialaisten oikeutta rauhanomaiseen elämään koko maassa, hän sanoi Twitterissä.

Torstaina rajuja taisteluita

Diplomaattilähteen mukaan molempien puolten ihmisiä on todennäköisesti kuollut, sillä torstaina käytiin ankaria taisteluita rajun tykistötulen säestämänä erään Tigraysta Amharan alueelle vievän päätien lähistöllä.

Nimettömänä puhuneen avustustyöntekijän mukaan Amharassa terveyskeskukseen tuli 25 sotilasta hoidettavaksi, mutta hän ei kertonut, kumpaa puolta he edustivat.Tigrayn internet- ja puhelinlinjoja on katkaistu, joten mitään tietoja on vaikea vahvistaa.

Lue myös:

    Uusimmat