Etelästä saapumassa lisää ukkosia kohti Suomea

Kiira-rajuilma on raivonnut eteläisessä Suomessa ja tuonut mukanaan rankkoja sateita ja voimakasta salamointia.

Rajuilma on jo väistynyt pääkaupunkiseudulta, mutta se ei ole vielä ohi, sillä Suomen eteläpuolelta on tulossa lisää ukkosia.

MTV:n meteorologi Mette Mannonen kertoo, että ukkoskuurot liikkuvat koilliseen ja esimerkiksi pääkaupunkiseutu ei ole suoraan niiden reitillä.

-Yön aikana ukkonen voi kuitenkin vielä jyrähdellä maan etelä- ja keskiosassa ja aamulla vielä idässäkin, Mannonen toteaa.

Huomenna sää on epävakaista, mutta ei kuitenkaan näin rajua kuin tänään.

-Sadekuuroja tulee huomennakin. Sää viilenee hieman huomenna ja lämpimin ilma väistyy itään, Mannonen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat