Etelä-Korean yrittäjät raivoissaan Koreoiden yhteisen tehdasalueen sulkemisesta

Etelä-Koreassa päätös sulkea Koreoiden yhteinen tehdasalue Kaesong on saanut alueella toimivat yrittäjät raivoihinsa.

Etelä-Korea ilmoitti lopettavansa toiminnan Pohjois-Korean puolella sijaitsevalla alueella vastalauseena Pohjois-Korean raketin laukaisulle. Alueella toimii 124 eteläkorealaisyrittäjää, joille hallituksen päätös sulkemisesta tuli yllätyksenä.

Yrittäjien mukaan päätös on "täysin käsittämätön" ja liiketoiminta tuhotaan politiikalla.

– Aivan kuin meidän olisi juuri käsketty hypätä kalliolta kuolemaamme, kuvaili Kaesongin yrittäjien järjestön johtaja Jeong Gi-Seob.

Halpaa työvoimaa ja verohelpotuksia

Vuonna 2004 avattu, Etelä-Korean rahoittama Kaesong on tähän asti toiminut melko keskeytyksittä silloinkin, kun Koreoiden välit ovat kiristyneet. Kaesong on ollut seisahduksissa aiemmin vain vuonna 2013, kun Pohjois-Korea veti 53000 työläistään alueelta.

Tänään Etelä-Korean yrittäjät ovat pakanneet omaisuuttaan rekkoihin valmistautuesssaan jättämään alueen. Etelä-Korea on vaatinut naapuriaan varmistamaan, että kaikki sen kansalaiset pääsevät palaamaan raja-alueelta turvallisesti.

Alueelta palanneiden mukaan pohjoiskorealaiset työntekijät eivät saapuneet töihin tänään. Pohjois-Korea ei ole virallisesti kommentoinut sulkemispäätöstä.

Kaesong on tärkeä tulonlähde Pohjois-Korealle, mutta siitä ovat hyötyneet myös eteläkorealaisyritykset, joille alueella on tarjolla halpaa, koreankielistä työvoimaa. Kaesongissa toimivat yritykset ovat myös saaneet Etelä-Koreasta edullisia lainoja ja verohelpotuksia.

Lue myös:

    Uusimmat