Etelä-Korean ex-presidentti Park syyttäjien kuulusteluihin

Etelä-Korean erotettu presidentti Park Geun-hye ilmoittautui syyttäjien kuulusteluihin tiistaina. Park oli presidenttinä kieltäytynyt korruptioskandaaliin liittyvistä kuulusteluista syytesuojaansa vedoten. 

Syyttäjien luo saapuessaan Park pyysi tiistaina anteeksi kansalta, sekä lupasi osallistua tutkimuksiin vilpittömästi. 

Parlamentti asetti Parkin valtakunnanoikeuteen joulukuussa laajojen mielenosoitusten jälkeen. Perustuslakituomioistuin vahvisti presidentin viraltapanon aiemmin tässä kuussa. 

65-vuotiasta Parkia odottavat lukuisat syytteet muun muassa vallan väärinkäytöstä. 

Diktaattorin tytär 

Park oli Etelä-Korean ensimmäinen naispresidentti ja maan ensimmäinen presidentti, joka erotettiin virkasyytteen seurauksena. 

Mielipidekyselyn mukaan 77 prosenttia korealaisista kannatti Parkin erottamista. 

Parkin on katsottu sekaantuneen laajaan korruptiovyyhteen, jossa lahjusten antamisesta epäillään monialayritys Samsungin perijää Lee Jae-yongia. Samsungin varapuheenjohtajan Leen epäillään maksaneen liki 40 miljoonan dollarin lahjukset presidentti Parkin luottohenkilölle. Samsung on sanonut, että kyse oli lahjoituksista hyväntekeväisyyteen, ei lahjuksista. 

Pidätetty Lee on hänkin kiistänyt syytteet. Häntä syytetään muun muassa lahjonnasta, korruptiosta ja perättömästä lausumasta. 

Park on Etelä-Koreaa vuosina 1961-79 diktaattorimaisesti hallinneen Park Chung-heen tytär. Park Geun-hye nousi presidentiksi vuonna 2013.

Lue myös:

    Uusimmat