Estonian turmasta ensimmäisten joukossa raportoinut Kari Lumikero: Laivan kyljessä olevasta reiästä tiedettiin jo vuonna 1997 – "Jostain syystä se vaipui pimentoon"
Toimittaja ja tietokirjailija Kari Lumikero raportoi ensimmäisten joukossa Estonian uppoamisesta 26 vuotta sitten.
Tuoreesta dokumentista otsikoihin noussut tieto Estonian kyljessä olevassa reiästä ei tullut toimittaja Kari Lumikerolle yllätyksenä.
– Se reikä on siellä. Se tiedetään nyt ja muuten tiedettiin jo vuonna 1997 marraskuussa, kun Kalevan toimittaja Jussi Turtiainen kävi Meyerin telakalla ja hänelle näytettiin videota, minkä telakkayhtiön maksama sukeltaja oli käynyt kuvaamassa pohjassa.
Lumikero muistaa, että hänen kollegansa Turtiainen kirjoitti aiheesta jutun.
– Jostain syystä se vaipui pimentoon. Siitä ei mitään isompaa äläkkää noussut.
Lumikeron mukaan Suomessa Estonian onnettomuustutkintaa johtanut Kari Lehtola soitti Turtiaiselle, ja hän oli kertonut tutkijalle näkemistään asioista.
– Eli tämä on vähän niin kuin vanha uutinen uudelleen lämmitettynä
”Mielenkiintoisin teoria on se, mikä on virallisesti esitetty”
Lumikero on kuullut monia eri teorioita aiheeseen liittyen.
– Vaikea mennä sanomaan niihin yhtään mitään. Oleellista on, että oliko se reikä siellä ennen kuin se laiva upposi vai syntyikö se silloin, kun jättimäinen massa jämähti meren pohjaan.
Hän on myös seurannut ruotsalaisen median uutisointia aiheesta.
– Ruotsalainen media käy kuumana. Ilmeisesti laivassa oli lastina Venäjän sotilastukikohdasta tuotua huipputeknologian sotamateriaalia. Liittyykö se jollakin tavalla tähän onnettomuuteen, että joku olisi jysäyttänyt sukellusveneellä siihen kylkeen ja siitä olisi syntynyt tämä reikä?
Lumikeron mukaan laivan uppoamiselle löytyy luonnollinen selitys.
– Mielenkiintoisin teoria Estoniasta on se, mikä on virallisesti esitetty. Hirvittävässä myrskyssä, huonossa kunnossa oleva laiva, jossa vielä keulaportin kiinnityslaitteisto on viallinen, ajaa aivan liian lujaa. Sitten tulee jättiaalto, joka repäisee keulaportin irti.
Uusimmat
-
14:15
Greta Thunberg sai suomalaisen Maailmamuuttaja-palkinnon – tavoistaan poiketen suostui ottamaan palkinnon vastaan
-
14:14
Ex-brittiagentin mukaan Putin on niin sairas, että häntä on hoidettava kesken kokousten – MTV seuraa sotaa
-
14:02
Vasta 15-vuotias suomalainen superlupaus vakuutti isot nimet – uusi koti maailman parhaassa CS-akatemiassa
-
13:47
Katso! Ruotsalaisfanit raivona Nokia Arenassa – videotarkistus kääntyi Tre Kronoria vastaan
-
13:44
Kalle Rovanperältä nerokas oivallus täydessä vauhdissa – asiantuntija hehkutti tätä kylmähermoista ratkaisua: "Käsittämätöntä"
-
13:42
Venäjä sanoo tuhonneensa suuren kuljetuserän länsimaiden toimittamia aseita Ukrainalle
-
13:30
Rosanna Kulju aikoo laittaa kotinsa myyntiin ensi vuonna – suunnittelee myös suurta muutosta työrintamalla
-
13:29
Israelin sotilaat surmasivat 17-vuotiaan palestiinalaispojan Länsirannalla
-
13:19
Tämä suoritus Leijonien MM-kisamatsissa sai Jonne Virtasen syttymään – "Kusetus päällä koko ajan"
-
13:17
MTV seuraa: Kalle Rovanperä taistelee voitosta tallikaveriaan vastaan – Toyotalla kolmoisjohto Portugalin MM-rallissa
-
13:15
Venäjän kaasutoimitukset Suomeen katkenneet – energiajätti vaati maksamaan kaasusta ruplissa
-
13:06
Matti Vanhanen Ylelle: Suomen Nato-jäsenyyden toteutuminen on varmaa
-
13:06
MM-kisojen huikein laukaus? USA rynnisti Ruotsin rinnalle häikäisevällä osumalla
-
13:05
Ministeri Lindén kannattaa hoitajien palkkaohjelmaa: "Jos teho-osastoilta irtisanoudutaan, edessä on katastrofi"
-
13:01
Yliajatteletko? Somessa ylistetään kikkaa, joka lupaa tyhjentää mielen hetkessä: "En voi uskoa, kuinka nopeasti tämä toimi"
-
12:57
"Se on tulessa" – Vastaanottokeskus paloi poroksi, Swissairin lentäjä joutui varautumaan yllättävään näköesteeseen
-
12:45
Leijonien pelaajat ottaneet Nokia Arenan ilmatilan haltuun – oletko huomannut tämän?
-
12:06
Cameron Diaz avautuu vanhemmuudestaan: "Äitikin on vain ihminen"
-
12:02
Terapeutti selittää, mikä kumppanissa usein ärsyttää: "Yksi yleisimmistä asioista, joista naiset valittavat"
-
11:54
Asiantuntijalta paljastuksia Leijonien NHL-tähtien mailoista – yksi jättää ne ominaisuuksillaan varjoonsa: "Aikamoinen halko!"
-
Lataa lisää

