Estonian turma: Sääolot ankarat, mutta eivät pahimmat mahdolliset

Estonia upposi Pohjois-Itämerellä 28. syyskuuta 1994 sen keulavisiirin lukituksen petettyä aaltojen iskuista. Merkitsevä aallonkorkeus oli yöllä onnettomuuden sattuessa noin 4 metriä, yksittäiset aallot saattoivat olla noin 8 metriä korkeita. Tuuli oli puuskittaista ja voimistui hieman aamulla pelastustöiden ollessa käynnissä.

Mitä onnettomuusyönä tapahtui?

Tapahtumat Estonialla saivat alkunsa 28. syyskuuta 1994 ilmeisesti noin kello 00.55, kun vahtimatruusi kuuli metallisen äänen keularampin läheisyydestä autokannelta. Estonian nopeus pidettiin vakiona, kunnes alus alkoi kallistua. Noin kello 01.00 nopeus oli 14 solmua.

Yhden tai kahden aallon iskun aiheuttamasta kuormituksesta johtuen keulavisiirin lukituslaitteet ja saranat pettivät kokonaan pian kello yhden jälkeen. Visiiri työntyi eteenpäin ja pakotti rampin avautumaan osittain. Autokannelle alkoi tulla vettä. Kun kallistuma kasvoi, nopeutta vähennettiin ja alusta käännettiin vasemmalle.

Visiiri putosi mereen noin kello 01.15. Ensimmäinen tiedossa oleva hätäkutsu lähetettiin kello 01.22. Alus alkoi upota perä edellä ja katosi näkyvistä noin kello 01.50.

Evakuointiin käytettävissä ollut aika oli hyvin lyhyt, vain 10-20 minuuttia. Minkäänlaista organisoitua evakuointia ei tehty. Noin 300 ihmistä pääsi ylimmille kansille, suurin osa uhreista jäi loukkuun aluksen sisään. Noin 160 ihmistä onnistui kiipeämään pelastuslaitoille. Hengenpelastusvälineet eivät useissa tapauksissa toimineet tarkoitetulla tavalla eikä pelastusveneitä voitu laskea.

Päällystö ei todennäköisesti ymmärtänyt keulan olevan täysin auki. Käännös vasempaan altisti avoimen keulan ja myöhemmin kallistuneen kyljen aalloille. Nopeuden lasku aiemmin olisi onnettomuusraportin mukaan lisännyt merkittävästi selviytymismahdollisuuksia.

Lähde: Estonian onnettomuuden loppuraportti

– Aallot olivat kovia, mutta eivät suinkaan pahimmat mahdolliset. Suurimmillaan Itämerellä mitattu merkitsevä aallonkorkeus on ollut 8,2 metriä, onnettomuushetkellä se oli runsaat 4 metriä. Pohjoisen Itämeren aallot ovat pahimmillaan todella suuria. Itämerelle on tyypillistä, että suuret aallot ovat jyrkkiä ja kuormittavat laivoja erityisesti, toteaa Estonian onnettomuusraporttia laatimassa ollut tutkimusprofessori Kimmo Kahma Ilmatieteen laitokselta.

Estonia oli ainoastaan kerran tai kaksi aiemmin joutunut yhtä ankaraan merenkäyntiin Tallinna-Tukholma-välillä. Todennäköisyys kohdata voimakas vasta-aallokko oli aluksen aiemmilla reiteillä ollut hyvin pieni eikä alus olemassaolonsa aikana yleensä ollut joutunut vaikeisiin sääoloihin. Onnettomuus tapahtui siis olosuhteissa, joissa aaltojen aiheuttama kuormitus oli todennäköisesti pahin, minkä alus koskaan kohtasi.

Suomen merialueilla korkeimmat aallot havaitaan juuri Pohjois-Itämerellä. Itämeren suurimmat yksittäiset aallot ovat olleet jopa 14 metriä korkeita. Onnettomuusraportin mukaan Estonian keulavisiirin lukituslaitteiden olisi pitänyt olla useita kertoja vahvempia kohtuullisen turvallisuustason saavuttamiseksi säännöllisessä liikenteessä Tallinnan ja Tukholman välillä.

Onnettomuusyön kaltainen myräkkä useita kertoja vuodessa

Mikä sitten sai aikaan aallokon? Estonian onnettomuuden alla matalapaine voimistui ja liikkui nopeasti Etelä-Norjan ja Ruotsin itäosien kautta Etelä-Suomeen. Onnettomuusaikaan yöllä noin kello 1 tuuli oli lounaasta ja sen nopeus oli keskimäärin 18-20 m/s. Tilastojen mukaan tuulen voimakkuus pohjoisella Itämerellä on näin suuri 5-10 kertaa vuodessa syksyn ja talven aikana. Onnettomuuden sattuessa alueella ei siis ollut myrskyrajaa 21 m/s rikkovaa keskituulta, mutta puuskissa tuuli oli paikoin merellä lähimmillä havaintoasemilla ainakin 24-29 m/s. Tuuli voimistui hieman aamulla.

Merkitsevä aallonkorkeus oli siis noin 4 metriä. Näin suuren merkitsevän aallonkorkeuden omaavan aallokon kehittymiseen vaaditaan 15-20 m/s puhaltava lounaistuuli vähintään kymmenen tunnin ajan.

Useat aaltotilastoja koskevat tutkimukset osoittavat, että mikäli merkitsevä aallonkorkeus on 4 metriä, yksi aalto sadasta on yli 6 metriä korkea. Aallonkorkeuden maksimiarvo on arviolta noin kaksi kertaa niin suuri kuin merkitsevä aallonkorkeus eli Estonian tapauksessa noin 8 metriä. Laskelmat vastaavat pelastusoperaatioon osallistuneiden alusten päälliköiden arvioita, joiden mukaan ennen onnettomuutta aallot olivat enintään 5-6 metriä korkeita, kun taas onnettomuuden jälkeen yksittäiset aallot saattoivat olla jopa 7-8 metriä korkeita ja yleensä aallot olivat 4-6 metriä. Osa ruotsalaisten pelastushelikoptereiden lentäjistä arvioi yksittäiset aallot vieläkin korkeammiksi.

Asiantuntijoiden mukaan merkitsevä aallonkorkeus saattaa kasvaa matalilla vesialueilla taittuvien aaltojen tähden. Onnettomuusraportin mukaan matalan veden vaikutusta ei kuitenkaan ollut Estonian onnettomuuspaikalla, sillä pienin vedensyvyys onnettomuusalueella on yli 40 metriä.

– Merikartan mukaan alueella olisi ollut matalampaa, mutta merikartan tieto osoittautui virheeksi. Itämeressä on matalampia alueita, jotka nostattavat aallonkorkeutta, mutta onnettomuuspaikalla sellaista ei ollut, sanoo Kimmo Kahma.

Aallonkorkeudella tarkoitetaan aallon pohjan ja huipun välistä korkeuseroa. Epäsäännöllistä aallokon korkeutta kuvataan merkitsevällä aallonkorkeudella, joka vastaa likipitäen silmin havaittavaa aallonkorkeutta tai syvässä vedessä aaltojen korkeimman kolmanneksen keskiarvoa.

Sääennuste varoitti tuulesta

Aamulla 27. syyskuuta 1994 oli ennustettu, että yöllä tuuli voimistuisi ja olisi 20-25 m/s. Estonian merelle lähdön jälkeen sääennuste merenkulkijoille oli kuultavissa VHF-radiolla. Ennusteet sisälsivät varoituksen 20-25m/s puhaltavasta länsituulesta. Estonian yliperämies oli ennustettujen huonojen sääolosuhteiden takia antanut määräyksen, että raskas lasti oli kiinnitettävä huolellisesti.

Onnettomuusyön sääennusteessa keskiyön tunneiksi ennustettiin 2,5-3,5 suuruista merkitsevää aallonkorkeutta, vaikka todellinen arvo oli noin metrin suurempi. Estonian onnettomuusraportissa todetaan, että vaikka ennuste olisi ollut oikein, sillä tuskin olisi ollut vaikutusta aluksen toimintaan. Sääennustetta ei pidetty huolestuttavana niillä kahdella matkustaja-autolautalla, jotka lähtivät Helsingistä Tukholmaan samana päivänä. Molemmat valitsivat matalilla vesillä kulkevan rannikkoreitin huonolla säällä käytettävän syvänmeren reitin sijaan.

Ilman lämpötila oli onnettomuusyönä 8-12 astetta ja pintaveden lämpötila 10-11 astetta. Yö oli pilvinen, sadekuuroja tuli ajoittain. Aallokko teki monet matkustajat merisairaiksi, mutta tilanne ei ollut poikkeuksellinen.

Onnettomuusraportin mukaan Estonian visiirin suunnittelussa oletettu kiinnikkeisiin kohdistuva kuormitus ja sen jakautuminen ei huomioinut todellista aaltojen iskuista aiheutuvaa kuormitusta. Aaltoiskujen visiirille aiheuttama kuormitus lisääntyi hyvin nopeasti merkitsevän aallonkorkeuden kasvaessa.

Estoniassa oli yhteensä 989 ihmistä. Heistä 137 selvisi onnettomuudesta. Suomalaisia menehtyi kymmenen ja pelastui kolme.

Lähde: Estonian onnettomuuden loppuraportti