Espoossa kolmen lapsen surma - äiti kiinni

Pienin lapsista olisi täyttänyt piakkoin kaksi vuotta, vanhemmat kaksostytöt olivat äitinsä luona tapaamisoikeuden perusteella.

Poliisi epäilee espoolaisäidin surmanneen kolme alaikäistä lastaan.

Poliisi tarkisti Espoon Suvelassa sijaitsevan kerrostaloasunnon eilen saatuaan asiasta tiedon kolmannen henkilön kautta. Poliisi löysi asunnosta kuolleena kolme alaikäistä lasta. Poliisin mukaan lapset oli surmattu. Myös surmasta epäilty lasten äiti löydettiin asunnosta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kasken mukaan nuorin lapsista, poika, olisi täyttänyt kuun loppupuolella kaksi vuotta. Hän asui äitinsä kanssa. Kaksi muuta uhria, 8-vuotiaat kaksostytöt olivat tapaamisoikeuden perusteella äitinsä luona. Tytöt asuivat isänsä kanssa muualla Suomessa.

Poliisi on ottanut epäiltynä kiinni vuonna syntyneen 1967 äidin. Tapausta tutkitaan kolmena murhana. Poliisi on kuullut lasten äitiä, hänen vangitsemisestaan päätetään myöhemmin.

Tekotapaa ei kerrota

Poliisi ei paljasta henkirikosten tekotapaa eikä sitä, näkyikö uhreissa merkkejä ulkoisesta väkivallasta.

Uhreille on sen sijaan tehty jo oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Surma-ajankohta sijoittunee sunnuntain ja maanantaiaamun välille.

Tutkinnanjohtaja Kaski ei myöskään kerro kuulustelujen sisällöstä. Tapauksen tutkinta jatkuu kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisilla on torstaihin puoleen päivään asti aikaa päättää, vaatiiko se naista vangittavaksi.

Äiti ainoa epäilty

Epäilty nainen on ulkomaalaistaustainen, mutta hänellä on Suomen kansalaisuus. Naapurien mukaan äiti on lähtöisin joko Koreasta, Kiinasta tai Taiwanista. Hänellä ei tiettävästi ole rikostaustaa.

MTV:n uutisten tietojen mukaan suomalainen isä oli tuonut kaksostytöt äitinsä luo sunnuntai-iltana. Pariskunta oli eronnut jonkin aikaa sitten. Poliisi ei kuitenkaan epäile surmatöistä muita kuin äitiä.

Tapauksia tutkitaan murhina rikosnimikkeen tunnusmerkkien, raakuuden, julmuuden ja suunnitelmallisuuden perusteella.

Naapurit yllättyivät

MTV:n uutisten haastattelema Tomas osui paikalle, kun poliisi suoritti tutkintaa. Poliisi oli tuolloin jo vienyt pois ruumiit ja ottanut kiinni teosta epäillyn naisen. Teemu sen sijaan oli kuullut kaverilta yksityiskohdista, kun poliisi teki löydön.

- Kaveri oli kuullut meteliä ja kun ovi oli ollut auki, hän oli käynyt katsomassa ja näki hieman verta joissain paikoissa.

Espoon edellisestä perhetragediasta pari vuotta

Surmahuoneiston alakerran naapuri Aulis näki eilen, kun poliisit saapuivat paikalle. Hän ei kuitenkaan jäänyt seuraamaan tilannetta. Tapahtumien kulusta hän kuuli tänään MTV:n uutisten toimittajalta.

- Kyllä se kuulostaa hirveältä. Kyllä tämä aiheuttaa pelkotiloja ja antaa ajattelemisen aihetta.

Aulis ei tiennyt tai tuntenut yläkerran naapureitaan sen paremmin kuin muitakaan talossa asuvia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat