Espoolaisen Hannun Bernie Sanders -lumiukosta tuli kansainvälinen somehitti: "En nyt tämmöistä sukseeta osannut odottaa"

Espoolaisen Hannun Bernie Sanders -lumiukosta tuli somehitti 0:31
Video: Hannun Bernie -lumiukko herätti paljon huomiota varsinkin Yhdysvalloissa.

Espoolaisen Hannu Havuston rakentamasta Bernie Sanders -lumiukosta on tullut yllättäen kansainvälinen somehitti. Tviitit parissa tunnissa rakennetusta lumiveistoksesta leviävät kiivaasti etenkin Yhdysvalloissa.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisissa oli niin kylmä.

Juhlavieraat seurasivat seremoniaa talvisessa Washingtonissa ulkosalla kuka minkäkinlaisiin palttoisiin sonnustautuneena.

Vermontin osavaltion senaattorilla Bernie Sandersilla oli päällään paksu takki ja käsissään tuhdit kintaat. 

Nyrpeän oloinen ilmestys ihastutti nettikansaa, ja meemit Sandersista ja hänen värikkäistä käsineistään alkoivat levitä nopeasti eri puolilla maailmaa. Niissä kädet puuskassa istuva Sanders muun muassa lensi kuuhun, istui kylpyammeessa ja vieraili erilaisissa tv-ohjelmissa ja elokuvissa.

”Ajattelin, että kokeillaanpas”

Myös espoolainen teollinen muotoilija Hannu Havusto törmäsi Sanders-kuviin ja ajatteli askarrella itsekin kuvakollaasin meemin pohjalta. Idea oli kuitenkin työpaikalla jo käytetty, ja Havusto päätti panna paremmaksi.

– En ole mikään lumiveistäjä, mutta meillä oli juuri ollut tuttujen kanssa puhetta lumiukkojen tekemisestä, ja ajattelin, että kokeillaanpas. Sattui sopiva heti, sopivaa lunta ja sopiva into päälle, ja niin se lumiukko syntyi.

Sandersin kintaat Havusto askarteli maalaustarvikkeilla.

– Harrastan vähän maalausta ja minulla oli valmiiksi taulunpohjakankaita, joihin maalasin akryyliväreillä kuviot ja taittelin kankaat lumen päälle.

Lumiukkoa tehdessä tuli hiki

Kaikkiaan ukon rakentamisessa meni pari tuntia.

– Tumppujen maalaamisessa ja kuivattelussa meni ehkä tunti, ja toinen tunti meni veistoksen tekemisessä. Eli aika ripeä homma se oli. Hiki siinä kyllä tuli, kun lapiolla lapioi lunta ja veisteli ukon.

Edellisen kerran Havusto oli tehnyt lumiukkoja vuosia sitten tyttärensä ollessa lapsi.

– Töissä suunnittelimme reilut 10 vuotta sitten virkistyspuistoa, jossa oli erilaisia kuntoiluvälineitä. Sen yhteydessä teimme Marketan puistoon Espooseen virkistysalueen prototyypin lumesta. Mukana oli harrastusvälineitä, labyrintteja ja kiipeilyjuttuja. Olin itse puistoa suunnittelemassa, mutta sen toteutti lopulta jokin Lahden alueen koulu.

– Lunta voi siis käyttää puolijärkeväänkin toimintaan.

”En nyt tämmöistä sukseeta osannut odottaa”

Hannu Havusto ja hänen tyttärensä Hanna jakoivat kuvan Hannun lumiveistoksesta sosiaaliseen mediaan, jossa se lähti elämään nopeasti omaa elämäänsä.

– Se lähti leviämään uudelleen tviittausten ja tykkäysten kautta. Se oli yllättävän reipas leviäminen. 

– Kun ukon tein, tiesin, että se on ihan hauska juttu, ja siksi laitoin sen itsekin Instagramiin ja Facebookiin, mutta en nyt tämmöistä sukseeta osannut odottaa.

Vaikka lumiukko on saanut mainetta maailmaa myöten, paikalliset ovat suhtautuneet siihen rauhallisesti. 

– Asumme rivitalossa ja naapureita siinä lumiukon luona kyllä on käynyt ja ehkä joku ohikulkijakin, mutta en ole huomannut mitään isompaa ryntäystä, Havusto toteaa.

Hannu Havuston lumiukosta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. 

Lue myös:

    Uusimmat