Espanjassa ahdingossa oleva suomalaisäiti joutui taipumaan lasten isän tahtoon – "Taistelethan meidän puolesta", pyytävät lapset

MTV Uutiset kertoi vajaa kaksi viikkoa sitten Espanjassa asuvasta suomalaisäidistä ja hänen suomalais-espanjalaisista lapsistaan, jotka paikallinen lainsäädäntö on ajanut ikävään pattitilanteeseen.

Lääkärit ovat kehottaneet korkean uusiutumisriskin syöpää sairastavaa äitiä muuttamaan pysyvästi pois Etelä-Espanjasta viileämpää ilmastoon. Lasten isälle tämä ei kuitenkaan käy ja laki on hänen puolellaan.

Äiti ja lapset muuttivat lääkärien kehotuksesta kesällä Pohjois-Espanjaan. Äiti haki muuttoon lupaa oikeuslaitokselta, mutta ei saanut sitä. Paikallinen perheoikeus määräsi, että lapset pitää palauttaa isän haluamaan kaupunkiin, eteläisimpään Espanjaan.

Palautustuomion tultua jo voimaan perhe oleskeli laittomasti Pohjois-Espanjassa. Äidin mukaan lasten isä, suomalaisnaisen entinen avomies, on lisäksi väkivaltainen ja lapset pelkäävät häntä. 

Toivottomalta tuntuvassa tilanteessa äiti ja lapset ovat palanneet eteläisimpään Espanjaan oikeuden määräysten mukaisesti.

Perhe muutti oikeuden määräyksestä takaisin etelään

Äidin ja synnynnäistä sisäelintautia sairastavan tyttären voinnissa oli tätä ennen tapahtunut notkahdus huonompaan suuntaan, äiti kertoo MTV Uutisille sähköpostihaastattelussa.

 Olen ollut kuumeessa ja tyttäreni oli kolme päivää sairaalassa erilaisissa tutkimuksissa. Hänellä on synnynnäinen sisäelintauti ja toisinaan hänen kuntonsa huononee merkittävästi. Muutto on juuri nyt oli hänelle rasittava, mutta meillä ei ollut vaihtoehtoja.

Äiti ja lapset lensivät perjantaina takaisin isän määräämään paikkaan, vaikka heille ei ole vielä löytynyt vakituista asuntoa. He asuvat toistaiseksi väliaikamajoituksessa.

 Toteutan tuomarin päätöksen, sillä sen toteuttamatta jättäminen tarkoittaa minulle vankilaa ja isälle huoltajuutta. Elämme etelässä missä voimme, muuta vaihtoehtoa ei ole. 

Äiti kertoo, että hänen on myös vastattava oikeudessa tällä viikolla isän vaatimuksiin lasten liikkumisen rajoittamisesta.

 Entinen avopuoliso hakee tuomiota, jossa päätettäisiin, että lapset eivät saa ilman oikeuden erillistä lupaa ylittää Espanjan rajoja, vaihtaa kotiosoitetta tai omistaa matkustamisen mahdollistavia asiakirjoja. Espanjan valtion rajan ylittämisestä tulisi heille siten rangaistava rikos ja lapsillani olisi vähemmän liikkumisvapautta lapsuutensa aikana kuin tuomitulla murhaajalla.

MTV Uutiset haastatteli äitiä sähköpostitse.

"Tilanne raivostuttaa ja itkettää minua"

Mikä sinun terveystilanteesi tällä hetkellä on?

Sairaus ja pitkään kestäneet hoidot ovat jättäneet jälkensä, enkä ole entiseni. Sädehoito on jättänyt krooniset infektiot keuhkoihin. Nyt odotamme seuraavia pet-scan-tuloksia (syövän levinneisyyden kartoittamiseksi) ja toivomme, että remissio on pysynyt stressistä huolimatta.

Onko sinulla lakimiestä taistelemassa itsesi ja lastesi puolesta? Ja keneltä saat apua siellä?

Taloudellisen tilanteeni takia olen oikeutettu ilmaiseen oikeusapuun ja olen sitä hakenut. Se ei aina kuitenkaan tule ajoissa, eikä työn jälki aina ole hyvää. Pyydän siksi myös neuvoa eri naisasiajärjestöjen asianajajilta. 

Hyviä asianajajia on harvassa ja nämä harvat ovat erittäin kalliit. Minulla ei ole heihin varaa. Valitettavasti entisellä avopuolisollani on.

Miten tulet taloudellisesti toimeen?

Eläkkeellä oleva äitini on auttanut meitä. Tilanne raivostuttaa ja itkettää minua.

Pystyisin elättämään lapseni, jos saisin liikkumavapautta eli oikeuden siirtyä sinne, missä minulla on töitä ja olla ilmastossa, jossa myös töitä pystyn tekemään. Entinen avopuolisoni ei suo minulle tätä vapautta, eikä myöskään paikallinen oikeuslaitos. Koska en saa Espanjan valtiolta euroakaan tukea, minusta olisi reilua, että saisin huolehtia taloudellisesti lapsistani.

Ilman töitä ei Espanjassa ole sosiaaliturvaa, joten tuomio asettaa minut ja lapseni tilanteeseen, joka on kaikin puolin kohtuuton ja pelottava.

"Lapsillani on vain minut"

Miten kestät tilannetta?

Välillä on aamuja, että tuntuu, että en pääse sängystä ylös. Minut valtaa pakokauhu. Millä elätän lapseni? Miten seuraava hoitojakso? Pelkäämme kesää ja lämpötilojen nousua.

”Taistelethan meidän puolesta,” pyytävät lapset. Olen luvannut taistella, joten jatkamme suomalaisella sisulla eteenpäin.

Mitä toivot, että tapahtuisi?

Toivon meille YK:n ihmisoikeusjulistuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia: oikeutta elantoon, oikeutta liikkua vapaasti ja oikeutta elämään. Tällä hetkellä meillä ei ole vapautta muuttaa sinne, missä minulla on töitä ja missä meillä on hyvä hoito. 

Haaveilemme tietenkin Suomesta, mutta meille riittää, että saisin mennä mihin tahansa, missä minulla on töitä ja voin elättää perheeni. Haluaisin saada säästöön rahaa, jotta pärjäisimme seuraavan sairastelujakson.

Jos tilanteesi huononee, kuka pitää huolta lapsistasi?

Lapsillani on vain minut. 

Kuinka sinua ja lapsiasi voisi auttaa?

Espanjassa on alkanut toimia Annakoti-lastensuojeluyhdistys. Heidän kauttaan voi auttaa, ei vain minua, vaan myös niitä lukuisia muita pienperheitä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet espanjalaisen oikeuslaitoksen jalkoihin. Emme ole ainoita.

"Täällä olen vain yksi monista"

Äiti kirjoittaa myös olevansa liikuttunut suomalaisilta saamastaan sympatiasta ja tuesta.

Hän muistuttaa samalla, että Espanjassa laki ei turvaa eronneen asemaa ja oikeuksia samalla tavalla kuin meillä Suomessa.

 Täällä olen vain yksi monista. Kaikilla eronneilla naisilla on lähtökohtaisesti sama tilanne. 

Lue myös:

    Uusimmat