Espanja haluaa lanseerata kuukautisvapaan ensimmäisenä Euroopassa – gynekologi MTV:lle: "Kuukautiskipuja työkyvyttömyyden syynä on vähätelty"

Esitys kuukautisvapaasta on osa lakipakettia, jonka tarkoituksena on parantaa muillakin tavoin naisten lisääntymis- ja seksuaalioikeuksia Espanjassa. Toteutuessaan se mahdollistaisi 3–5 päivän vapaan kuukautisten vuoksi.

Espanjassa hallitus esittää uudessa lakiluonnoksessa naisille oikeutta palkalliseen kuukautisvapaaseen. Toteuttaessaan suunnitelmansa kuukautisvapaista Espanja olisi ensimmäinen eurooppalaismaa, jossa kuukautisvapaa tulisi yleiseen käyttöön. Tätä ennen kuukautisvapaa on ollut käytössä ainakin Indonesiassa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Japanissa ja Sambiassa. 

Ehdotus kuukautisvapaasta on osa laajempaa lakipakettia, joka parantaisi myös naisten aborttioikeuksia. Kuukautisvapaata saisi kolmesta viiteen päivään kipujen kovuuden mukaan ja sitä varten olisi oltava jonkinlainen lääkärin todistus. Espanjan hallitus on kuitenkin muistuttanut, että kyseessä on vasta lakiluonnos.

Kuukautiskivut ovat Suomessa hyväksytty sairauspoissaolon syy

Kuukautisvapaat ovat herättäneet myös kritiikkiä. Niiden pelätään lisäävän naisten syrjintää työpaikoilla, kun työnantajat pelkäävät jatkuvia poissaoloja. Vapaiden on myös pelätty normalisoivan kuukautiskipua, jolloin kipua aiheuttavista sairauksista kärsivät eivät välttämättä ymmärtäisi hakea apua ajoissa. 

Viiden jälkeen -ohjelma haastatteli naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriä sekä lääketieteen tohtoria Päivi Galambosia, jonka mukaan kovat kivut ovat Suomessa hyväksyttävä sairauspoissaolon syy.

– Totta kai se on syy olla sairauslomalla, jos kivut ovat niin kovat, että kipulääkkeet eivät auta tai ei pysty tekemään töitä, Galambosi kertoo.

Galambosin mukaan näin kovissa kivuissa hän kuitenkin suosittelee myös lääkärin hakeutumista, koska kipujen syy on hyvä selvittää.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan kuukautiset näyttävät kuitenkin olevan tabu sairauspoissaolon syynä. Esimerkiksi Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan kuukautisten vuoksi töistä poissaolleista naisista vain joka viidennes kertoi lääkärille poissaolon todellisen syyn. Sama ilmiö on jossain määrin nähtävissä myös Suomessa.

– Kuukautiskipuja työkyvyttömyyden syynä on vähätelty, Galambosi vahvistaa.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lisää kuukautisvapaasta keskiviikon Viiden jälkeen -ohjelmassa, jossa juontaja Lauri Kottonen pääsee myös testaamaan, miltä kuukautiskivut pahimmillaan tuntuvat.

Lue myös:

    Uusimmat